maanantai 10. lokakuuta 2011

Maanantaifiilikset

Heräsin tänä aamuna pää humisevana. Mittasin verenpaineen, mutta se oli ihan hyvä, joten päädyin siihen että nuha siellä tukkii onteloita. Aamukahvin jälkeen suuntasin vapaapäivän kunniaksi kampaajalle. Yleensä kampaajallakäynti on suuri nautinto - mulla on tosi kiva kampaaja ja tuntuu aina ihanalta kun päätä rapsutellaan. Mutta tänään siellä sattui asiakkaiksi samaan aikaan kaksi kamalan kovaäänistä tätiä, jotka ei ollut hetkeäkään hiljaa. Mun flunssaisessa päässäni kaikui kun toinen honotti vasemmalla puolella ja toinen kimitti oikealla. Siis ihan tosi, ei ollut tällä kertaa nautinto...

Sitten käytiin syömässä lounas ulkona, kun sattui olemaan sopiva tilaisuus siihen. Ruuan ja kahvin jälkeen oli hyvä olla, pää tosin humisi edelleen. Nukuin puolen tunnin päiväunet ja sitten olikin aika lähteä salille jumppaamaan.

Koska en pääse huomiseksi siirtyneeseen kimppatreeniin, olin PT:n kanssa sopinut meneväni tänään keppijumppa-vatsajumppa-venyttely-tuntien sarjaan. Keppijumppa oli ihan ok mun jumittaville hartioille. Mutta vatsajumppa sitten: mulla ei oikeesti tuntunut vatsalihaksissa juuri ollenkaan, koska en kertakaikkiaan taipunut tai muuten kyennyt semmoisiin asentoihin joita olisi pitänyt. Sitten venyttelyn kanssa oli välillä vähän sama homma - en saanut jalkoja semmoisille mutkille joissa olisi oikeanlaiset venytykset tuntuneet - liikkeet oli kai vähän notkeammille tarkoitettuja.

Niin että ei jäänyt jumpankaan jälkeen semmoista euforista oloa kuin yleensä ja jota nytkin odotin. Ja tietysti vettäkin satoi taas ja ilma oli hirmu kylmä. Onneksi oli kumminkin pipo ja lämpövuoriset kumisaappaat niin tarkenin polkea kotiin. Tänään oli siis kyllä oikeen maanantai...

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Lenkkeilyä ja syömisiä

Tultiin juuri tunnin ja vartin lenkiltä. Oli ihana auringonpaiste ja paljon porukkaa polulla. Nyt on niin mukava olo suihkunraikkaana kotiasussa ja villasukat jalassa. Vähän vielä yskä vaivaa mutta en anna sen estää mua lähtemästä liikkeelle - mihinkään kaikkein kovimpiin revityksiin en vielä uskaltaudu, mutta pikku pätkä hölkkää kävelyn lomassa onnistuu kyllä.

Eilen mokasin: tehtiin hyvää ja terveellistä ruokaa ja sitten jälkiruokaakin. Vanhasta tottumuksesta otin mitään ajattelematta ison annoksen herkkua. Vasta siinä vaiheessa tajusin virheeni kun lautanen alkoi olla tyhjä. Siis totaalikieltäytyjäksi herkkujen suhteen mä en tule koskaan rupeamaan, mutta mun oikeesti piti ottaa vaan pikku annos jälkkäriä ja nautiskella se hitaasti. No, tästä voi vain ottaa opikseen. Kummiskin, vaikka tulikin syötyä enemmän kuin piti, näyttää vaaka nyt 100,8, eli ei ollenkaan paha kun kyse ei ole edes tyhjän mahan aamupainosta - päivän pääateria on vielä edessä, sitä aletaan kokkaamaan ihan kohta. Meillä syödään tänään poroa ja kasviksia. Nam.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Treeniä ja arkiaskareita

Treenaaminen jatkuu vaikka nuha ja käheys ei meinaa hellittää.

Torstaina pidin vapaata liikunnasta, vaikka illan koulutus peruuuntuikin. Eilen käytiin normaalilla tunnin ja vartin lenkillä. Kun lähdettiin kotoa, aurinko paistoi iloisesti, ja tuul puhalsi aika kovaa. Puolenmatkan kohdalla alkoi ykskaks sataa, joten jäätiin hetkeksi istumaan sopivasti kohdalla olleeseen makkaranpaistolaavuun. Sitten jatkettiin taas matkaa, välillä paistoi ihanasti, valillä satoi ja sitten nähtiin ihan täydellinen sateenkaari.

Tänään kävin aamupäivällä pyörällä salilla, tein ohjelmani läpi ja poljin kotiin ja aloin siivoomaan. Mutta arvatkaas mitä: aamulla vaaka näytti 100,5!!!! Oon siitä ihan onnesssani! Jeeee!

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Zumbassa

Olin taas zumbassa, viime viikko jäi sen reissun takia väliin. Tykkään siitä tosi paljon, koska se on niin hauskaa, siinä tulee hullutellessa tosi kova hiki. Jos haluaa sanoa jotain mikä siellä ei ole niin kivaa, niin siellä on pienessä salissa jotain 25 naista ja välillä saa varoa ettei peruuta kenenkään päälle. Niin ja sitten siellä meinaa happi loppua, mutta siihen auttaa yleensä se, jos avataan ovi kuntosalin puolelle. Mutta tänään siellä kyllä joku pierasi.... se en siis ollut minä.

Kiva asia tän päivän zumbatunnilla oli myös se, että yksi mulle ihan outo nuorempi nainen jutteli mulle siellä kun pyyhittiin hikeä naamoista. Ja sitten tapasin siellä yhden entisen tutun, jonka kanssa ollaan joskus muistaakseni 7 vuotta sitten käyty samassa painonhallintaryhmässä. Muutenkin alan kotiutuun pikkuhiljaa noihin jumppaporukoihin. Niin ja mä osasin tänään taas paljon enemmän kuin viime kerralla. Jeee!

Huominen onkin sitten lepopäivä jumpasta, koska meillä on taas illalla koulutusta. Ihan hyvä siksikin, koska mun flunssanpoikanen on taas vähän pahempi kuin eilen... Jospa ehtisi palautuun ja paraneen niin että viikonloppuna pystyisi koittaan taas hölkkäämistäkin.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Ulkona

Tänään oli pitkä työpäivä mutta koska illalla keli oli niin hyvä - pitkästä aikaa ei satanut yhtään - niin päätin lähteä ulkoiluttaan kävelysauvojani.

Painelin 50 minuuttia ihan hyvää vauhtia, syke kivasti koholla ja fiilis oli tosi hyvä - varsinkin jos vertaa eiliseen salillelähtöön. Vaikka tykkäänkin syksystä tosi paljon niin kyllä toi jatkuva sade välillä vähän masentaa. Siksi tänään oli niin kiva ulkoilla, vaikka ilta sitten pimenikin yhtäkkiä ja oli melkein pelottavaa kun koko ajan ohi ja vastaan viuhahteli pimeitä polkupyöriä. Eikä mulla itselläkään ollut kunnon heijastimia - sauvoissa kyllä mutta ei muuta.

Huomennakin on tulossa aika pitkä päivä, mutta silti aion aamulla töihin mennessä poiketa hakeen salilta zumbalipun, niin en sitten voi luistaa lähtemisestä. Toivottavasti huomenna olisi niin hyvä keli että uskaltaisin pyöräillä illalla salille. Mä olen tosi arka pyöräilemään, ei saa olla kovin pimeää eikä yhtään liukasta.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Puhti päällä taas

Tänään oli työpäivä muutaman vapaan jälkeen, kyllä tympäsi aamulla mennä tihkusateessa bussiasemalle. Sitten töiden jälkeen taas sateessa kotiinpäin ja puolentoista tunnin lepäämisen jälkeen puin päälleni jumppapaidan ja caprit ja tuulihousut ja hupparin ja sadetakin ja pipon ja kumisaappaat ja otin sisätossut ja muut kamppeet muovikassiin ja lähdin tallustamaan salia kohti oikein tyylikkäässä pultsarimummo-asussa. Ja vettä satoi ja yskitti vielä viikonlopun flunssanpoikasen jäljiltä ja ihan itkua väänsin mennessäni.

No, sitten vaan aloin hammasta purren polkeen kuntopyörää ja punnituksessa olin kuin olinkin 300 grammaa kevyempi kuin viikko sitten. Olin ihan varma että painaisin enemmän viikonlopun ruokien ja viinien takia. Kummasti siitä sitten mielialakin kirkastui ja nyt on taas puhti päällä kuntoilun jatkamiseen ja kevennettyyn ruokavalioon. Tästä mennään vielä reilusti alaspäin!

lauantai 1. lokakuuta 2011

Reissussa

Tuli käytyä reissussa, juotua viiniä ja syötyä reippaasti muutaman päivän ajan. Liikuntakin kutistui kolmen päivän ajaksi muutaman kilometrin turistivauhtiseen kävelyyn. Kivaa kyllä oli, mutta ei tän projektin kannalta paras mahdollinen ajoitus. - No, reissu oli tiedossa kyllä jo ennen kuntosalihommien aloittamista, mutta mutta...

No, tänään kävin lenkillä ja syötiin terveellisesti kalaa ja juureksia ja jälkiruuaksi tein sokeritonta mustikkakeittoa johon tirautettiin vähän vanillaa.

Kurkkukin on vähän kipee ja nenä tukossa, mutta jos ei tauti tästä pahene niin huomenna taas joko salille tai sitten lenkille. Maanantaina taas salille PT:n rääkättäväksi. :)