sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Joulua!

Maisa täällä viettää rentoja joulunpyhiä - nytkin on maha täynnä ja tekisi mieli mennä päiväunille, mutta ei nukuta ihan tarpeeksi, joten notkun nojatuolissa läppäri syliä lämmittämässä.

Tänään tallustelin tunnin verran - kirkonkylän ympäri - kävelysauvojen kanssa, kun oli niin kiva ilma. Sitten rupeisikin sataan jäätävää tihkua, niin oli kiva palata kotiin, laittaa villasukat jalkaan ja nauttia kuumaa glögiä.

Eipä tässä muuta kuin rentoja Pyhiä!

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Sateessa

Tänään lähdettiin taas lenkille, vaikka satoikin vettä. Meillä on ollut tän vuoden tavoitteena, että sitä yhteistä luontolenkkiä (6,5kilsaa) tehdään tasan sata kertaa. Viime vuodenvaihteessa oltiin kierretty se 400 kertaa, ja päätettiin että sata vuodessa saa jatkossa riittää sitä reittiä. Tänään siis päätettiin lähteä tekemään pois se tän vuoden sadas, vaikka vettä satoikin.

Laitoin lenkkipuvun päälle vielä sadeviitan ja se olikin hyvä, koska sade senkun yltyi vaan kun oli päästy liikenteeseen. Sitten vähän alle puolessa matkassa joduttiin huomaamaan, että moottoritien alittava tunneli oli täynnä vettä - jos jalass aolisi ollut kumisaappaat, niin siitä olisi voinut yrittää, muta lenkkareilla ei mitään mahdollisuuksia. EI muuta kuin kiertää alikulun sijään lähimmän ylikulun kautta, mikä tekis en verran lisäämatkaa,e ttä lenkistä tuli sadannen kerran kunniaksi kahdeksan kilsaa pitkä.

Metsäosuudella oli kaksi niin vetistä kohtaa, että en olisi niistä yksin selvinnyt, ojan yli hyppääminen olisi ihan varmaan mennyt persiille, jos ei mieheni olisi ottanut musta kiinni ja pitänyt pystyssä. Ja kyllä mulla silti tossut kastui aika läpimäriksi, mutta kivaa oli kuitenkin.

Ai niin, edellisellä lenkillä, olikohan se perjantaina innostuin juoksemaan pienen spurtin, kun oli tasainen ja sula kohta maastossa. Juoksu lähti alulle ihan lentämällä, mutta aika äkkiä kyllä hyydyin kun keuhkot ei vaan pärjänneet. Joulunpyhien jälkeen meen taas lääkäriin kuulemaan koetuloksia  olisin todella onnellinen jos tää räkätauti joskus loppuisi!

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Hiljaiseloa

Maisa täällä viettää hiljaista kautta - kuntosali meni remonttiin eikä sinne ole asiaa. Lenkillä käydään silloin tällöin, työmatkojen merkeissä kävelyä tulee kuitenkin melkein joka päivälle muutama kilometri - vähän vaihtelee aikataulujen mukaan, kun eri aikaan kuljen eri reittiä ja se vaikuttaa päivittäisen kävelyn kokonaismäärään. Mutta olen merkinyt liikuntani Heiaheiaan, se on hauska paikka pitää liikuntapäiväkirjaa.

Niin, enkä mä vieläkään ole terve, eilen olin taas kaiken maailman kokeissa, joiden tulokset saan vasta jouluin jälkeen.

Loppuvuosi mennään hissuksiin ja syömällä tavallisesit mutta (toivottavasti) kohtuullisesti mutta sitten vuoden alusta otetaan taas tipaton ja sen lisäksi meinattiin kokeilla tuikka parin viikon dieetti.

Niin, ja tammikuussa alkaa se zumba <3

torstai 8. joulukuuta 2011

Talvisäässä

Eilen käytiin taas lenkillä, taidan ehkä sittenkin alkaa parantua tästä taudista. Oli kiva kävellä pikkupakkasessa, muutaman sentin lumessa ja jäätyneellä lankkupolullakin, kun jalassa oli mun Icebug-nastakengät. Olen tarponut niillä jo kaksi talvea ja onneksi ne on edelleen ihan uuden veroisessa kunnossa.

Toinen iloinen uutinen oli se, että meidän töissä alkaa tammikuussa zumbatunnit! Innostuin niin, että sain kolleganikin ylipuhuttua sinne mukaan. Luulisin että ainakin alkuvuosi mennään ilman uutta kuntosalikorttia - lenkkejä, sauvakävelyä, zumbaa ja kotona vatsaliikkeitä niin eiköhän ne riitä vähäksi aikaa.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Yskä jatkuu

Mulla on tää loppusyksy mennyt ihan penkin alle kuntoilun suhteen. Viime kirjoituksestani on kaksi viikkoa, ja tänä aikana olen käynyt kerran lenkillä ja eilen salilla. Yli kaksi kuukautta kestänyt yskä ja räkätauti ei vaan ole vieläkään ohi. Olen ollut välillä muutaman päivän saikullakin, mutta enimmäkseen olen kyllä jaksanut raahauta töihin ja takaisin, mutta mitään muuta ei ole voinut tehdä.

Eilen kävin taas lääkärissä ja kaikki verikokeet ym. näyttää ihan tervettä, mutta silti koko ajan yskä kutittää kurkkua ja nenä pitää niistää. Lääkärin mielestä mulla on vaan nyt tänä syksynä huono tuuri :(

Harmittaa tässä tosi paljon se, että maksoin alkusyksystä itseni kipeäksi siitä kuntosalin painonhallintakurssista, ja se on mennyt ihan hukkaan. En ole kyennyt käymään edes joka maanantain pakollisessa kimppajumpassa, puhumattakaan että olisin päässyt zumbaan tai jaksanut omin nokkineni treenailla. Kävelysauvatkin on saaneet homehtua eteisen nurkassa. Ja kaiken lsiäksi meidän sali vaihtaa yllättäen omistajaa ja laittaa remontin takia ovensa kiinni muutaman päivän päästä, eli sinne ei olekaan sitten asiaa, vaikka kortin piti olla voimassa loppuvuoden. Kiukuttaa kyllä oikeesti tää tilanne.

Enkä toisaankaan tiedä miten jatkan ensi vuoden puolella, meenkö sinne uusittuun saliiin vai meidän kylän toiseen saliin vai jumppaanko himassa, mutta en mä lopettaa aio. Saa nähdä sitten....