Näytetään tekstit, joissa on tunniste zumba. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste zumba. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. tammikuuta 2013

Uusi vuosi - uusi alku

Uusi vuosi on aina uuden aloittamisen aikaa - samalla kun kalenterissa aukeaa ensimminen, tyhjä sivu, on hyvä hetki aloittaa kaikki muukin taas alusta, niinpä päätin alkaa tän bloginkin pitämistä taas uudelleen.

Viime vuoden loppu meni vähän samaan malliin kuin edellinenkin loppuvuosi: marraskuussa sain kamalan flunssan, joka keskeytti innokkaan liikuntaharrastukseni moneksi viikoksi. Sitten töissä oli tosi kiirettä ja pitkiä päivä, ja juuri kun paranin taas zumbakuntoon, mun zumbamahdollsiuuteni tyssäsivät. Kävin koko syksyn ahkerasti lenkillä ja salilla ja lisäksi kahdessa zumbassa, eli maanantaisin työpaikalla ja keskiviikkoisin salilla. Sitten mun työkuviot muuttuivat muutamaksi kuukaudeksi niin, että olen juuri maanantait toisella paikkakunnalla, joten en pääse zumbaamaan. Harmittaa kovasti, ja kaiken lisäksi nuo työpaikan zumbat vaihdettiin lisksi toiseen taloon toiselle puolelle kaupunkia, joten sinne pääseminen vaikeutuu lisää... Joulukuun puolivälissä mun salikorttini loppui tältä erää, joten zumba loppui sielläkin - mutta sen kyllä aloitan heti ensi viikolla: kun salin jumpat taas alkavat niin otan uuden kortin kevääksi.

Ollaan pidetty joululomaa myös lenkkeilystä, mutta tänään, 1.1. sitten lähdettiin lenkkipolulle, ja voi mitä tuskaa sen rämpiminen oli: polkuosuudet oli niin upottavaa märkaa sohjoa ja katuosuudet peililiukasta, että meillä meni 2 tuntia 3 minuuttia tuohon normaalisti tunnin ja vartin lenkkiin. :)

Ollaan sovittu, että perjantaina aletaan taas se mehiläisen 2 viikon dieetti, kun kerta tipaton tammikuukin alkoi, niin otetaan laihtumiseen vauhtia sillä kuurilla. Viime vuonna paino putosi noin 7 kiloa, mutta kyllä siitä suuri osa on tullut takasin. Nyt pitää vaan urheilla enemmän ja pitää pysyä kevennyslinjalla, sillä tällä kertaa mä haluaisin oikeasti rantakuntoon ensi kesäksi. :)

No, käsite rantakunto on tietysti vähän yliampuva, sillä tänään paino oli 102,5 kiloa ja siitä on kyllä matkaa bikinivartaloon :)

Joulu meni tällä kertaa ilman ylimääräisiä mässäilyjä, syötiin hyvin, mutta ei kertaakaan kipeäksi asti eikä karkkejaan tullut syötyä kuin muutama liköörikonvehti, kun jätettiin yksinkertaisesti karkit ostamatta. Olen kummiskin viettänyt niin paljon aikaa sohvalla, lämmin läppäri tai käsityö sylissä, ja liikkunut minimaalisesti, niin paino pääsi hiukan nousemaan tälläkin syömisellä.

Mutta tästä on hyvä taas aloittaa... palataa asiaan :)




lauantai 29. syyskuuta 2012

Viikko vierähti

Äkkiä se taas viikko vierähti - tulin nyt raportoimaan viikon liikunnat ja muut.

Sunnuntaina oltiin aamulla salilla, muuten päivä kului laiskotellen. Maanantaina oli liikunnasta välipäivä, mutta kävin töitten jälkeen kaupungilla asioilla. Mulla oli myös iltamenoa sen verran. että en päässyt töitten zumbaankaan. Tiistaina pääsin töistä aika aikaisin ja kävin sitten iltapäivällä salilla. Keskiviikkona oli taas zumbailta, ja se oli edelleen kivaa. Torstaina kävin taas töitten jälkeen salilla ja perjantaina mulla oli vapaapäivä, joka aloitettiin kahdeksan jälkeen - milläs muulla kuin salikäynnillä. Tänään nukuttiin pitkään ja iltapäivällä tehtiin lenkki.

Eli kuluneessa viikossa mulla oli ainoastaan maanantaina vapaata urheilusta, ja huomisellekin on aika lailla suunnitelmia - se että jaksanko niitä toteuttaa selviääkin sitten seuraavassa postauksessa...

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Vauhtia

Mulla on ollut tällä viikolla harvinaisen kiireisiä työpäivä, eikä ole illallakaan pahemmin ehtinyt lepäilemään. Maanantaina oli töitten zumba ja sen jälkeen aika lailla kotitöitä, siivousta ja muuta. Tiistaina töitten jälkeen silittelin pyykkejä ja puuhailin taas kotihommia ja sitten joskus puoli kahdeksan maissa lähdettiin salille, kotona oltiin vähän ennen yhdeksää ja sitten ei enää muuta kuin pesulle, pieni iltapala ja nukkumaan. Tänään oli aika pitkä ja kiireinen työpäivä ja illalla pyöräilin sateessa salille zumbaan. Tänään en ole sitten muuta tehnytkään, lueskellut netistä juoruja ja muotiblogeja vaan.

Parasta tässä jumpparääkissä on se raikas ja energinen olo joka tästä seuraa. Välillä vanha ajatusmalli nousee mieleen, esimerkiksi tänään kun meitä taas oli salin täydeltä zumbaajia - niin tuli mieleen että ihan hullun hommaa tää kyllä on, mutta hetken pompittuani unohdin moiset ajatukset ja keskityin askeliini... Parasta on myös se kuinka huomaa oppivansa! Siis minä oon oppinut jonkin verran tanssiaskelia zumban ansiosta!

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Taas zumbattiin

Eilen pidin liikuntavapaan illan, istuin sohvalla ja luin romaania. Tänään oli ohjelmassa salin zumba. Mulla on ollut muutamana päviänä migreeniä ja oon joutunut napsiin pillereitä, niin varmaan sen takia mulla oli zumbatessa jos mahdollista vielä enemmän hiki kuin ennen.

Huomenna meen salille ja tarkoitus on tehdä jatkosopimus kolmeksi kuukaudeksi, ja katon sitten joulun jälkeen että miten siitä eteenpäin.

Nyt on kumminkin ihanan raikas, väsynyt-mutta-onnellinen olo kun istun pyjamassa lämpimällä nahkasohvalla läppäri sylissä. kohta vähän iltapalaa ja sitten nukkumaan.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Heiluu hulluna

Eilen oli ihan hullu päivä. Vaikka olin ollut lauantaina töissä enemmän kuin kellon ympäri, noustiin aamulle ennen puoli seitsemää ja lähdettiin salille. Sitten aamupuuron jälkeen ulos, tunti reipasta kävelyä, vartti juoksua, sitten tunti pyllistelyä puolukkametsässä ja sitten tietty vielä niiden puolukoitten perkaaminen. Ei ole ihme, että illalla väsytti.

Ja tänään alkoi töitten zumba ja voi että se oli taas kivaa, vaikka eilinen marjastus vähän kiristelikin pakaralihaksissani. :) Saas nähdä malttaisinko huomenna olla ihan vaan urheilematta ja vaikka siivota vaihteeksi...

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Zumbaa

Meillä oli töitten zumba viimeksi joskus vapun aikoihin ja vähän jännitti mennä tänään salin zumbaan - aattelin että oon siellä ihan onnettoman pökkelö. Mutta kyllä se meni paljon paremmin kuin uskalsin kuvitella, on se vaan niin ihanaa. Meillä oli siis opena semmoinen aito lattarimies ja oli niissä sen hypyissä ja lantionkeikutuksissa kyllä silmänruokaa samalla kun itse yritti pomppia perässä.

Mulla oli sykemittari päällä ja isoin lukema jonka näin oli jotain 157. Olin (ja oon vieläkin) ihan puhki mutta samalla on niin hyvä olo.

Menin salille vähän etuajassa ja zumban alkua odotellessani tein muutamia käsi- ja keskivartaloliikkeitä, mutta en kovin kauaa, koska ryhmäliikuntasalin ovelle alkoi kertyä huolestuttavaa jonoa. En laskenut montako meitä oli siinä pienessä salissa, mutta hiukan ahdasta kyllä oli. Mä olin takarivissä ja törmäsin pari kertaa pylvääseen, mutta onneksi en vauhdilla kummiskaan.

Huomenna tai perjantaina tai molempina pitää mennä tekeen saliohjelma taas läpi - lauantaina mulla on pitkä työpäivä, ollaan mun opiskelijoitten kanssa avustajina yhdessä tapahtumassa suunnilleen kellon ympäri. Ja sunnuntaina haluan taas päästä lenkillekin.

perjantai 31. elokuuta 2012

Syyskuuta!

Torstaina kävin salilla kokeilemassa uuden ohjelmani laitteita, eilen sitten uudestaan ja tein ohjelman suunnilleen läpi. Tänään on ohjelmassa lenkki ja huomenna tavoitteena olisi sekä sali että lenkki.

Ja nyt sitten tuli tieto siitä töiden zumbastakin, että alkaa maanantaisin, eka kerta on viikon päästä. Meillä näyttää olevan se sama ohjaaja. Salin zumbaakin täytyy päästä kokeileen, siellä aloittaa kuulemma uusi ohjaaja, nimen perusteella joku latinomies! Jännää!

Mulla on nyt kintut vähän kipeinä eilisestä harjoittelusta, ei siinä muuten mitään kummaa ole, mutta mulla oli nyt uutena laitteena joku crosstrainer, ja se sivusuuntainen liike teki mun jalkaläskeille niin häijyä. Odotan kyllä että siitä olisi sitten jotain tuloksiakin, se oli niin erilaista mulle.

Mietin tässä sitä, kunka äkkiä sitä ihminen veltostuu sohvannurkkaan jos antaa itselleen luvan, ja kuinka äkkiä sitä sitten onkin intoa täyttä kun antaa itselleen määräyksen aloittaa harjoittelun. Ja kyllä sitä aikaa löytyy kuntoiluun, vaikka laiskana ollessaan kuvitteleekin ettei mitenkäänkerkiäiis käydä liikkumassa.

Painoni oli tänä aamuna 101,6, eli jonkin elokuussa tuli lisää. Mutta nyt se lähtee.....

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Kävelyjä

Viime aikoina olen pääasiassa kävellyt. Olin ihanalla lomareissulla nuoren neitokaisen kanssa hienossa suurkaupungissa ja me käveltiin niiden kuuden päivän aikana kymmeniä kilometrejä. Onneksi olen treenannut viime vuosina, sillä pärjäsin hyvin nuoren vauhdissa. Itse asiassa paremminkin, koska mulla oli niin hyvät sisäänajetut kävelykengät ja tyttösen tennarit välillä painoivat.

Kaupunkireissun jälkeen ollaan taas lenkkeilty muutaman kerran, mutta juoksemaan en ole vielä ehtinyt. Ja polkupyöränkin uskaltaisi jo ottaa esille koska lunta on enää kadunkulmien kasoissa.

Zumbassa meillä oli viime viikolla sijaisope, ja se oli ihan uskomattoman kevyt västäräkki. Mun oli ihan pakko välillä vain katsella sitä kun se pomppi keijukaisena edestakaisin. Onneksi se meidän vakiope on vähän vanhempi ja jäykempi (eikä niin laihakaan) - meikäläisellä tulisi kyllä uskonpuute jos joka kerta pitäisi seurata tuollaisen peipposen menoa.

Vatsaliikkeissä olen lintsannut muutaman viikon, ja se alkaa jo tuntua. Vaakakin käväisi jo satasen yläpuolella, joten lupaan nyt tässä ja täten, että ryhdistäydyn heti huomisesta!

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Fiiliksissä

Maanantain hölkkälenkin onnistuminen sai kyllä fiilikset ja liikuntainnon taas korkealle! Tiistaina oli vuorossa zumba, keskiviikkoiltana kävin kävelyllä, määränpäänä kirjasto ja torstaina otin hölkkälenkin uusiksi!

Joku voi nauraa kun lukee tästä, että mulla meni siihen neljän kilsan lenkkiin 37 ja puoli minuuttia, mutta ennenkuin nauratte, niin muistakaa, että oon yli viiskymppinen ja lähes satakiloinen enkä ole ikinä harrastanut urheilua - kaupungissa asuessani tallasin paljon katuja, 4 kilsan työmatkaakin joskus mennen tullen, mutta siihen mun liikunnat on ennen jääneet.

Eilen eli perjantaina oli vuorossa hölläilyilta, olin tosi puhki työviikon jälkeen ja niinpä oli ihan ansaittua nauttia itsetehtyjä susheja ja raikasta valkkaria. Ja tänään käytiinkin sitten taas meidän vakilenkillä, puolitoistatuntia, josta melkein puolet lumista ja jäistä maastoa. Ja sama reitti on edessä myös huomenna!

torstai 22. maaliskuuta 2012

Arkea

Elämä menee nyt tasaiseen tahtiin, viikot keskenään samanlaisia. Nyt on ollut töitä 5 päivää viikossa, ja illat vilahtaa aina tosi sukkelaan. Viikkorytmi on sellainen, että lauantaina ja sunnuntaina on käyty lenkillä, tiistaina on zumba ja sitten joka ikinen päivä nyt parin kuukauden ajan oon tehnyt kotona sata vatsarutistusta.

Perjantaisin rankan viikon jälkeen tulee hölläiltyä hyvän ruuan ja punaviinin merkeissä ja täytyy tunnustaa että paino on pikkuisen noussut (alle sadan oon kuitenkin). Mutta arvatkaas mitä? Mä olen silti kutistunut! Annoin pois mun suurimmat (48-numeroiset) farkkuni koska ne oli kauheet ja nyt 46:kin tuntuu väljältä vyötäröstä ja reisistä. Oon ihan varma että tää on vatsarutistusten ja zumban ansiota! Oli pakko ostaa vähän tiukemmat (numero on sama mutta malli eri) uudet pöksyt! Parasta on kun muutos ilmeisesti alkaa näkyä: ainakin kaksi tyyppiä työpaikalla on kehunut niin!

Parasta on myös se, että oon jo ihan himozumbaaja! Oon niin onnellinen siitä, että oon löytänyt semmoisen lajin joka on mun mielestä kivaa ja silti se on tosi rankkaa urheilua. Ja mä oon oppinutkin näiden viikkojen aikana jo jotain: aluksi (ja välillä vieläkin toisinaan) me aloittelijat siellä takarivissä melkein törmäiltiin toisiimme, kun pyörittiin väärään suuntaan ja ollaan edistytty niin paljon että yks kerta ope kehu meitä! Vähä me oltiin onnellisia! Ja sitten mä olen oppinut zumbassa sitäkin, että miten niitä liikkeitä tehdään tehokkaasti niin että se oikeesti tuntuu selkä-, vatsa- ja reisilihaksissa.

Nyt kun kadut kuivuu ja illat alkaa olla valoisia, on ruvennut tekeen mieli hölkkäämään. Jokohan ensi viikolla saisin kokeiltua sitäkin pitkästä aikaa!

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Kuulumisia karkauspäivänä

En ole jaksanut kirjoitella tänne mitään moneen viikkoon, mutta kerron nyt pikaisesti kuulumiset. Helmikuun puolivälissä mulle iski influenssa uudestaan, ja tällä kertaa ihan kohtalaisen korkean kuumeen ja kovien särkyjen höystämänä. En edes muista kuinka kauan edellisestä kunnon kuumeesta on, varmaan parikymmentä vuotta. Ja sitten tietysti se yskä palasi - olinkin tuntenut itseni jo muutaman viikon lähes terveeksi.

Muutaman päivän sairastamisen ja kuumeen loppumisen jälkeen, hiihtoloman alussa päätettiin, että ei se tauti maaten parane, mieli vaan masentuu: pyntättiin paksusti vaatteita päälle ja lähdettiin lenkille tarpomaan välillä polvia myöten umpihangessa. Aikaa saatiin kulumaan kesällä muutamaa minuttia yli tuntiin menevään lenkkiin nyt kaksi tuntia, mutta kyllä olo koheni kummasti. Raikas ilma piristi mieltä ja kun ei rehkinyt vaan käveltiin rauhallisesti, niin ei siitä tosiaankaan haittaa ollut. Lenkkejä tulikin sitten loman puitteissa tehtyä 7 kertaa.

Muuten loma menikin pienen siivoilun ja pitkien päiväunien merkeissä - yksi ruokailun merkeissä tehty risteily sentään. Nautittiin laivassa 7 ruokalajin menu - ei siis mitään buffetin hässäkkää vaan simpukat, hummerit, häränlihat ja muut ihanan rauhallisesti pöytään tarjoiltuna erilaisine viineineen.

Ruuan jälkeen sitten pitää mainita painostakin jotain. Hitusen mulle tuli sen sairaaladieetin jälkeen takaisin, mutta selkeästi alle satasen olen pysynyt. Ja viime aikoina on tullut ihan joka päivä tehtyä vatsaliikkeitä ja eilen olin taas sairauden ja loman jälkeen ekaa kertaa zumbassa. Kylläpä se olikin taas kivaa, vaikka ensin ei olisi millään jaksanut mennä aloittamaan...

Niin ja onhan toi luontokin pitänyt huolen siitä että jotain liikunta on pakko harrastaa - lumitöitä on taas tänäkin talvena saanut tehdä ihan kiitettävästi. Sanoisin jopa että riittävästi, varsinkin kun ne kasat on jo niin korkeita, että mulle alkaa olla mahdotonta saada heitettyä lumia niin ylös :)

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Pakkasessa

Eilen olisi ollut aikaa muutaman välipäivän jälkeen mennä lenkille, mutta lintsattiin pakkasen takia. Oli varmaan eka kerta näinä lenkkelyvuosina kun oikeesti päätettiin kylmän takia jättää lenkki väliin. Eilen sovittiinsamalla että sunnuntaina mennään vaikka olis mikä keli. No, vähän ennen yhtä sitten lähdettiin kun ilma oli lämmennyt kahdeksaantoista pakkasasteeseen. Alkumatkasta tuntui kylmältä moninkertaisista vaatteista huolimatta, mutta aurinko paistoi ja muutenkin loppumatkasta oli jo lämpöisempää. Ihana tunne sitten kierretyn lenkin ja saunan jälkeen villasukat jalassa nauttia tilkka kuumaa glögiä.

Dieetin jälkeen paino nousi aika pian noin puolitoista kiloa, jossa olen nyt ollut - eli alle satasessa kumminkin. Ollaan me edelleen syöty kevyitä ruokia, mutta ei niin tiukasti enää. Ja perjantaina lopetettiin tipaton kausikin, eli viiniäkin tuli viikonlopun kunniaksi maisteltua.

Zumbaa on töissä ollut nyt kolme kertaa ja tykkään tosi paljon! Aion kyllä käydä siellä joka kerta jos vaan pääsen. Zumban ja lenkkeilyn lisäksi aloin tehdä kotona pientä jumppaa - vatsaliikkeitä, kyykkyjä, pienten käsipainojen nostelua ym. tyyliin edes jotain joka päivä. Näillä mennään nyt eteenpäin ja kesäksi olisi syytä tulla jonkin verran pienemmäksi ja kiinteämmäksi koska ihana Italia kutsuu kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen!

lauantai 28. tammikuuta 2012

Laihtumista ja muuta

Aika kuluu niin sukkelaan taas, etten ole muistanut kirjoittaa tänne mitään. Sairaaladieetin kaksiviikkoinen tuli eilen täyteen ja tänään siirryttiin normaaliin mutta silti kevennettyyn ruokailuun. Kylläpäs aamun luumu-kaurapuuro maistui hyvältä!

Ei se kahden viikon dieetti ihan 9 kiloa pudottanut niin kuin lupailtiin, mutta ihan kivasti kumminkin. Hassua oli että meillä molemmilla, mulla ja miehelläni putosi täsmälleen saman verran, 5,8 kiloa. Söimme täsmälleen samoin, mutta olemme siis ihan eri painoisia, (minä olen reilusti painavampi).

5,8 kiloa kahdessa viikossa oli kummiskin ihan hyvä ja mehän kevennettiin jo heti vuoden alusta alkaen. Muutos vuoden alusta näkyy taulukossa jonka laitan tähän seuraavaksi:

mitat
pituus
paino
vyötärö
pallea
rinta
lantio
reisi
käsivarsi
1.1.2012
163
104,7
109
116
121
130
76
41
28.1.2012
97,1
104
109
114
124
72
41
ero
7,6 kg
5 cm
7 cm
7 cm
6 cm
4 cm
0cm



Itsensä mittaaminen on pikkusen hankalaa, joten ei nuo mitat välttämättä ole ihan oikein, mutta suuntaa-antavia kumminkin. Parasta tuossa on tuo palleanympäryksen pieneneminen, tavoitehan olisi että sivultapäin katsottuna rinta olisi uloin kohta eikä mahaläskit ;) ja onhan painokin pudonnut 7,6 kiloa muutamassa viikossa. (Viime kesän katastrofaalisesta ennätyksestä on menty 9,3 kiloa alaspäin.) Ja se satasen alitus oli psykologisesti iso juttu!

Viime postauksessa vihjasin vähän siitä, etten ehkä olisi tähän uuteen zumbaan ihan tyytyväinen, mutta nyt vedän epäilyni takaisin. Toisella kerralla päästiin vissiin sen opettajan kanssa yhteisymmärrykseen, ja nyt se oli just niin kivaa kuin zumban pitääkin olla. Ja parasta oli sekin, kun hyppeli siellä omien duunikavereitten kanssa, eikä tuntenut oloansa yksinäiseksi eikä seinää päin tönityksi niin kuin siellä syksyn ryhmässä joskus kävi…




maanantai 23. tammikuuta 2012

Dieetillä

Dieettiä on nyt jatkunut toista viikkoa ja tänä aamuna painoni oli 98,1 kiloa. Eli 4,8 kiloa on tän kuurin aikana pudonnut.

Melkein joka päivä on käyty lenkilläkin, tänään jäi muiden kiireiden takia väliin ja huomenna on taas se Zumba! Se on kyllä niin kivaa - yhden kerran perusteella en sano täällä vielä mitään siitä että onko yhtä hyvä kuin se jossa kävin syksyllä :)

torstai 13. lokakuuta 2011

Torstaita!

Tiistai jäi mulla liikunnasta vapaapäiväksi, koska ilta meni niin pitkälle koulutuksessa. Eilen kävin illalla zumbassa ja tänään sauvakävelyllä. En ole vieläkään ihan täysin parantunut nuhastani, ja se vähän haittasi zumbasta nauttimista. Tänään päätä särki koko päivän, mutta kummasti se parani raikkaassa ilmassa sauvakävelyllä. Jaksoin sitten illalla vielä silittää ison kasan pyykkiä.   

Nyt pieni iltapala ja sitten nukkuun - huomenna onkin taas jo perjantai ja meillä taitaa olla sushipäivä! Jeee!

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Zumbassa

Olin taas zumbassa, viime viikko jäi sen reissun takia väliin. Tykkään siitä tosi paljon, koska se on niin hauskaa, siinä tulee hullutellessa tosi kova hiki. Jos haluaa sanoa jotain mikä siellä ei ole niin kivaa, niin siellä on pienessä salissa jotain 25 naista ja välillä saa varoa ettei peruuta kenenkään päälle. Niin ja sitten siellä meinaa happi loppua, mutta siihen auttaa yleensä se, jos avataan ovi kuntosalin puolelle. Mutta tänään siellä kyllä joku pierasi.... se en siis ollut minä.

Kiva asia tän päivän zumbatunnilla oli myös se, että yksi mulle ihan outo nuorempi nainen jutteli mulle siellä kun pyyhittiin hikeä naamoista. Ja sitten tapasin siellä yhden entisen tutun, jonka kanssa ollaan joskus muistaakseni 7 vuotta sitten käyty samassa painonhallintaryhmässä. Muutenkin alan kotiutuun pikkuhiljaa noihin jumppaporukoihin. Niin ja mä osasin tänään taas paljon enemmän kuin viime kerralla. Jeee!

Huominen onkin sitten lepopäivä jumpasta, koska meillä on taas illalla koulutusta. Ihan hyvä siksikin, koska mun flunssanpoikanen on taas vähän pahempi kuin eilen... Jospa ehtisi palautuun ja paraneen niin että viikonloppuna pystyisi koittaan taas hölkkäämistäkin.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Kivaa

Tänään kävin taas zumbassa ja nyt siellä oli kaikin tavoin kivempaa kuin viimeksi. Oli osittain eri porukkaa ja nyt oli mukavampi tunnelma, joku jopa puhui mulle vähän. Ja mä osasin mennä hetken aikaa oikein ehkä jo kolmea liikesarjaa. Kyllä se siitä vielä alkaa sujua.

Vielä jokin aika sitten en olisi uskonut jos joku olisi väittänyt mun vielä menevän vapaaehtoisesti jumppasaliin hyppimään porukassa. Kyllä mä lenkkeilyn ja kuntosalin olen aina sietänyt mutta nyt olen rikkonut rajojani ja mulla on ollut kivaa! Tää ei jää tähän vaikka ensi viikolla en pääsekään zumbatunnille.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Maisa zumbaa

Tulin just elämäni ekasta zumbasta, heh! Se oli kamalan vaikeeta ja rankkaa, mutta silti hauskaa. Menen kyllä toisenkin kerran vaikka niistä liikesarjoista taisi kokonaista kaksi mennä mulla noin kahden toiston verran melkein oikein, muut ihan vaan vähän sinnepäin jos sitäkään. Mä olen aina ollut maailman huonoin tanssija, eikä mulla ole aavistustakaan mistään ihme lattarien askelista tai muusta. Lisäksi kun yritin niska kenossa seurata sen ohjaajan jalkoja niin käsiäni en muistanut heiluttaa just ollenkaan. Silti olin ihan hiestä märkä jo kymmenen minutin päästä, mutta kestin urheesti koko 60 minuuttia, koska mä en nyt anna periksi. En. En vaikka siellä jumpassa oli aika tympeetä porukkaa, kaikilla muilla taisi olla omat kaverit mukana, ei ne ainakaan vaivautunut edes vastaamaan tervehdykseeni kun menin. Mutta mä menen toisenkin kerran, ihan varmasti, koska tää kuntoilu on nyt mun juttu, nyt on sen aika mun elämässä. Ja nyt jumpan jälkeen on niin ihana olo.

Zumban jälkeen painoni oli 102,5, mikä tuntui tosi kivalta, toivottavasi se nyt alkaisi oikeasti putoamaan. Eilen sain PT:ltä ruokavalion, mutta en oikein tajua sitä vielä, ainakaan se ei ole semmoinen kun oli puhetta. Mä nimittäin haluan syödä VAIN tavallista, oikeeta, maukasta ruokaa  enkä mitään ihme patukoita ja luulin että asia oli puhuttu selväksi. Sen vuoksi ainakin tän viikon sovellan sitä oman ymmärrykseni mukaan ja pidän ruokapäiväkirjaa. Pitää sitten maanantaina viimeistään ottaa asia puheeksi.

Eilen kävin 50 minuutin lenkillä, ilma oli tosi ihana, vähän vettä ilmassa mutta enemmän lentäviä keltaisia lehtiä. Olenko jo sanonut, että rakastan syksyä?