maanantai 26. syyskuuta 2011

Rääkkäystä

PT rääkkäsi meitä tänään salilla oikein kunnolla. Muistui ihan mieleen miksi pentuna inhosin jumppaa :)
Mutta nyt jälkeenpäin on tosi hyvä olla, semmoinen väsynyt mutta onnellinen.

Salin vaaka näytti 103,7 eli 1,7 kiloa vähemmän kuin kaksi viikkoa sitten alkupunnituksessa. Noi lukemat on niin erilaisia kuin mun kotipunnitukset, koska kotona käyn vaakalla aamulla ilman vaatteita ja tuolla salilla illalla päivän aterioitten jälkeen ja jumppavaatteissa. Alaspäin kummiskin, vaikka viikonloppuna tuli herkuteltuakin enemmän kuin olisi saanut.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Ahkerointia

Kävin tänään salilla tekemässä ohjelmani läpi, samoin eilen. Perjantaina olin 70 minuutin lenkillä, johon sisältyi vartin verran hölkkää, muuten reipasta kävelyä. Torstai oli kuntoilusta lepopäivä vähän pakosta, koska mulla oli töitten jälkeen koulutusta ja olin vasta myöhään kotona.

Huomenna on vuorossa salireissu PT:n ohjauksessa ja toivottavasti kerkiän tiistain lenkille, koska sitten loppuviikko menee muissa merkeissä - oletettavasti kävelyä tulee paljon mutta ei mitään hikivauhtia.

Tänäänkin painoin aamulla 101,5 kiloa - eli muutosta ei ole tapahtunut, mutta onneksi ei myöskään ylöspäin, vaikka perjantaina olikin herkkupäivä. Huomisen ja ylihuomisen eväiksi töihin on taas varattu rahkaa ja raejuustoa ja hedelmiä, niillä pysyy nälkä pois aika pitkään ja niistä saa proteiinia ja vitamiineja :)

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Kivaa

Tänään kävin taas zumbassa ja nyt siellä oli kaikin tavoin kivempaa kuin viimeksi. Oli osittain eri porukkaa ja nyt oli mukavampi tunnelma, joku jopa puhui mulle vähän. Ja mä osasin mennä hetken aikaa oikein ehkä jo kolmea liikesarjaa. Kyllä se siitä vielä alkaa sujua.

Vielä jokin aika sitten en olisi uskonut jos joku olisi väittänyt mun vielä menevän vapaaehtoisesti jumppasaliin hyppimään porukassa. Kyllä mä lenkkeilyn ja kuntosalin olen aina sietänyt mutta nyt olen rikkonut rajojani ja mulla on ollut kivaa! Tää ei jää tähän vaikka ensi viikolla en pääsekään zumbatunnille.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Juoksee mutta ei taivu joogaan

Tänään on ollut varsinainen urheilupäivä. Päivällä oli tilaisuus kokeilla taas cooperintestiä ja tänään pääsin 1550 metriä. Olen ihan täpinöissä siitä! Cooperin juoksemisen lisäksi päivällä tuli liki tunti kävelyä.

Ja sitten illalla jumpattiin PT:n johdolla. Ensin tehtiin salilla jonkin aikaa ja sitten mentiin kokeileen muutamat liikkeet joogaa, pilatesta ja taijia. Viimeksi mainittu sujui mulla näistä parhaiten, pilatestemput oli tosi raskaita ekakertalaiselle ja kipuillut olkapää meinasi mennä ihan lukkoon välillä, joten jouduin varoon sitä. Joogassa taas helpoimmatkin liikkeet tuntuivat jokseenkin mahdottomilta. Mä vaan en vielä mahdu taipumaan mihinkään asentoon. Niin arvatkaa reaktioni: aloin ihan hillittömästi hihittään ja varmaan häiritsin kanssajumppaajia. Se vaan oli niin hassunkurista.

Huomenna mä en varmaan pääse käveleen tänpäiväisten liikuntojen jälkeen, mutta mieli on niin hyvä kun on yrittänyt parhaansa! Huominen onkin sitten liikunnasta vapaapäivä.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Salilla

Tänään kävin kokeilemassa kuntosaliohjelmaani. Sain tehtyä ohjelman itsekseni läpi, mutta pitää vielä varmistaa PT:ltä että tein ne liikkeet oikein. Sali oli melkein tyhjä - oli tosi kiva rauhassa kokeilla laitteita.

Eilen kierrettiin meidän luontopolkulenkki, juoksin noin 20 minuttia 70 minutin kokonaisajasta. vauhti oli aika huono mutta yritys sitäkin kovempi :)

Ja aamulla vaaka näytti 101,5. Jee jee jee!

perjantai 16. syyskuuta 2011

Kävelysauvailua

Kävin eilen ostamassa uudet kävelysauvat kun huomasin tarjouksen Exelin hiilikuituvahvisteisista sauvoista. Eilen olin ihan puhki sen zumban jäljiltä - huomasin että kai mulla on kyljissä jonkinlaisia lihaksia, koska ne kipeytyivat uusien liikkeiden takia. Tänäänkin olin ihan puhki kun tulin töistä, mutta hetken levättyäni lähdin kokeileen sauvomista pitästä aikaa ja 50 minuutin reippaan lenkin jälkeen olin niin pirteä, että sain sitten vielä siivottuakin. Nyt ei jäänyt huomiselle mitään hommia rästiin vaan huomenna saa tehdä huomisen asioita! Kivaa!

Niin, ja vaaka näytti tänä aamuna 101,8! Jeeee!

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Maisa zumbaa

Tulin just elämäni ekasta zumbasta, heh! Se oli kamalan vaikeeta ja rankkaa, mutta silti hauskaa. Menen kyllä toisenkin kerran vaikka niistä liikesarjoista taisi kokonaista kaksi mennä mulla noin kahden toiston verran melkein oikein, muut ihan vaan vähän sinnepäin jos sitäkään. Mä olen aina ollut maailman huonoin tanssija, eikä mulla ole aavistustakaan mistään ihme lattarien askelista tai muusta. Lisäksi kun yritin niska kenossa seurata sen ohjaajan jalkoja niin käsiäni en muistanut heiluttaa just ollenkaan. Silti olin ihan hiestä märkä jo kymmenen minutin päästä, mutta kestin urheesti koko 60 minuuttia, koska mä en nyt anna periksi. En. En vaikka siellä jumpassa oli aika tympeetä porukkaa, kaikilla muilla taisi olla omat kaverit mukana, ei ne ainakaan vaivautunut edes vastaamaan tervehdykseeni kun menin. Mutta mä menen toisenkin kerran, ihan varmasti, koska tää kuntoilu on nyt mun juttu, nyt on sen aika mun elämässä. Ja nyt jumpan jälkeen on niin ihana olo.

Zumban jälkeen painoni oli 102,5, mikä tuntui tosi kivalta, toivottavasi se nyt alkaisi oikeasti putoamaan. Eilen sain PT:ltä ruokavalion, mutta en oikein tajua sitä vielä, ainakaan se ei ole semmoinen kun oli puhetta. Mä nimittäin haluan syödä VAIN tavallista, oikeeta, maukasta ruokaa  enkä mitään ihme patukoita ja luulin että asia oli puhuttu selväksi. Sen vuoksi ainakin tän viikon sovellan sitä oman ymmärrykseni mukaan ja pidän ruokapäiväkirjaa. Pitää sitten maanantaina viimeistään ottaa asia puheeksi.

Eilen kävin 50 minuutin lenkillä, ilma oli tosi ihana, vähän vettä ilmassa mutta enemmän lentäviä keltaisia lehtiä. Olenko jo sanonut, että rakastan syksyä?

maanantai 12. syyskuuta 2011

Ensimmäinen mittaus

Tänään PT teki mulle lähtötestit, lihaskuntoa ja liikkuvuutta ja punnitsi ja mittasi.
Mun paino oli 105,4, BMI 40,5 (muistaakseni) ja rasvaprosentti jotain 50,8. Huh huh.

Sitten se mittasi mun vyötärön ym. mutta en muista varmaksi niitä lukemia, kamalan paljon se kumminki oli. Huomenna saan ohjelman ja ohjeita ja luultavasti keskiviikkona pääsen sitten eka kerran salille tositoimiin.

Seuraavien viikkojen ajan punnitus joka maanantai ja muut mittaukset ja testit kerran kuussa.

Sää ei oikein suosinut mun salillelähtöä - ottaessani pyörää esille ilma oli vielä ihan hyvä mutta sitten alkoi sataa niin, että jo parisataa metriä poljettuani olin ihan märkä. Mutta ei se mitään, nyt ei enää voi perääntyä, enkä haluaisikaan.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Sadetta ja sieniä

Olen nyt tehnyt ne liikunnat, jotka PT määräsi mulle tälle viikolle. Kaksi kertaa noin tunnin ja vartin kestävät lenkit, joissa puolitoista kilsaa hölkkää ja loput reipasta kävelyä. Lisäksi kävin yhtenä iltana kolmen vartin reippaalla kävelylenkillä vesisateessa - olin ihan varma että kyllä se tihkuna alkanut sade loppuu, mutta se vain yltyi, kunnes ihan viimeisten parinsadan metrin aikana se sitten loppui. Mutta oli kyllä ihanan reipas olo sen lenkin jälkeen, kun sain käytyä lämpimässä suihkussa ja puettua villasukat jalkaani. Tänään oltiin sitten sienestämässä, rämmittiin tunti metsässä kallioita ylös ja alas, puunrunkojen yli ja kivenlohkareita kierrellen. Välillä poimien maasta sienen tai puolukoita. Saalis oli puolisen litraa puolukkaa, sienet pariin salaattiin, muutama itikanpisto niskassa ja niin hyvä mieli!

Huomenna mulla onkin sitten ansaittu lepopäivä, jolloin kerään voimia maanantain kuntotestiä varten. Maanantaina saan sitten sen salikortinkin vihdoin.

Ai niin, painoni on tällä hetkellä pari kiloa vähemmän kuin kesän paksuimpana päivänä, mutta merkkaan sen tänne sitten maanantain virallisen punnituksen jälkeen. Pitää laittaa sivupalkkiin semmoinen kiva kuvaaja painon kehittymisestä (jos vain osaan :) )

Niin, ja sen vesisadelenkin aikana päätin, että hankintalistalle ensimmäiseksi nousee uudet kävelysauvat - entiset oli rikki ja ne lensi roskiin jo muutama vuosi sitten.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Projekti alkaa

Tapasin tänään eka kerran tulevan Personal Trainerini ja suunniteltiin syksyn ohjelmaa. Ensi maanantaina PT tekee mulle alkutestit ja mittaukset ja ruokavalion ja siitä se sitten alkaa. Oon ihan innoissani sillä aion tällä kertaa sitoutua tähän tosissani. Tästä mun paino lähtee alaspäin!

Tälle viikolle sain läksyksi käydä 4 kertaa 45-90 minuutin lenkillä.

Vähän olin korvat punaisina kun se luki läpi mun ruokapäiväkirjojani, mutta oli siellä jotain hyvääkin kuulemma, esim ateria-ajat ja hedelmien määrä. Proteiinia olen syönyt liian vähän ja herkkuja liikaa - no, sen herkkuasian nyt arvasinkin.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Lihava rouva hölkkää...

Taas käytiin lenkillä ja jaksoin ihan hyvin hölkätä kuuden ja puolen kilsan lenkistä metsätieosuuden eli reilut puolitoista kilsaa. Päätien sivulla hölkkääminen vaatii sisua enemmän, koska en halua että ohiajavat autoilijat nauraa mulle. Vaikka oikeasti siinä ei pitäisi olla mitään nauramista vaan saisivat suhtautua kunnoittavasti että joku edes yrittää. Mutta ei se varmaan mikään kaunis näky ole.

Juoksemisen jälkeen tulee kummiskin sellainen hyvänolon tunne, että se saa yrittämään uudelleen. Aion hölkätä ylpeänä itsestäni yrittämisen takia, vaikka vartaloani häpeänkin.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Kipua

Mulla tuli olkapää kamalan kipeeksi loppuviikosta, sain eilen siihen kortisonipiikin ja lääkekuurin. Pikku hiljaa se on kipeytynyt mutta sitten yltyi pahaksi. No, nyt tuntuu jo vähän mukavammalta mutta sitä pitää varoa ja leputtaa nyt jonkin aikaa.

Vähän jännittää kun maanantaina mulla on eka tapaaminen personal trainerini kanssa. Lääkärin mukaan voin vallan mainiosti mennä ton olkapään kanssa salille, treenaan muita vartalonosia ja saa tota kättäkin liikuttaa, mutta ei sillä saa vielä nostella painoja.

Tänään oltiin taas lenkillä, oli ihanaa vaikka pikkuisen satoikin. Kuusi ja puoli kilsaa menee nykyään ihan vaivattomasti, kun vertaa siihen kun muutama vuosi sitten alettiin tota lenkkiä kiertää. Silloin meni aina pitkään ennenkuin oli palautunut lenkin jälkeen siihen että pystyi tekemään yhtään mitään.

Tänään herkuteltiin mm. omatekoisilla susheilla, nam!