Onpas kulunut aikaa kun tänne viimeksi kirjoitin, ihan melkein vuosi. Tähän vuoteen on kuulunut monenlaista, on ollut kivoja asioita, urheilua ja italianmatkaa ja työ josta oikeasti tykkään. Mutta on ollut myös surua ja huolta, läheisen kuolema ja toisen vammautuminen liikenteessä, ja kiirettä ja omaakin sairautta. Mutta en niistä täällä sen enempää kerro, kunhan mainitsin hiljaisuuden syyksi - tämän blogin aihe on Maisa kuntoon ja siinä yritän pysyä.
Maisalle on tullut tän vuoden aikana monta kiloa painoa lisää huolimatta ahkerasta liikunnasta. :(
Olen käynyt säännöllisesti kuntosalilla ja lenkillä, syksyllä olin ihan himozumbaaja kaiken muun lisäksi, mutta siitä jouduin jalkakivun vuoksi luopumaan, hyppiminen ei lopulta enää sujunut tällä painolla ja virheasentoisella nilkalla. Sali ja lenkki on sen sijaan kivustakin huolimatta pysyneet ohjelmassa.
Painoa on tosiaan kertynyt lisää ihan kummasti, samoilla syömisillä ja liikunnasta huolimatta - varmaan joku aineenvaihduntahäiriö vaihteeksi tai sitten vaan se että kun tuo ikä on jo 54 v niin enää kroppa ei vaan kuluta samalla lailla.
joka tapauksessa painoni oli tänä aamuna hurjat 106,4 - eli nyt on oikeasti syytä tehdä jotain sille. Olin tuossa vähän painavampikin, mutta olkoon tämä nyt lähtölukema ja nyt aion kirjoitella tänne blogiinkin taas kuulumisia. Mutta nyt lähden lenkille :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paino. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. tammikuuta 2014
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Kuulumisia
Vuosi on alkanut vauhdikkaasti: olen käynyt 9 kertaa (kohta 10) 6,5 kilsan lenkillä, kuntosalilla laitteiden kimpussa 5 kertaa, zumbassa 4 kertaa ja 2 kertaa tanssitehotunnilla hiphoppaamassa. Lisäksi tietenkin työmatka-, salillemeno ym. kävelyt, joista yhteensä kertyy monesti jopa puolitoista tuntia kävelyä päivässä, välillä painavankin kirjakassin kanssa (käyn toisinaan vieraassa paikassa pitämässä tunteja, joten joudun kantamaan mukanani paljon materiaalia).
Vuoden alusta alkoi myös tipaton tammikuu sekä sairaaladieetilla aloitettu ruoan keventäminen. Tämän hetken tilanne painossa on - 4 kiloa vuoden alusta, eli olen 98,5 kg. Olo on mukavan kevyt heti, kun maha ei ole niin täynnä koko ajan, ja housunvyötärötkin tuntuvat löystyneen. :)
Tavoitteet on kuitenkin vielä kaukana, haaveilen pääseväni normaalipainoiseksi - en vielä ensi kesäksi, mutta seuraavaksi... matkaa on kummiskin vielä n. 35 kiloa...

lauantai 22. syyskuuta 2012
Lauantai-iltaa...
Kirjottelin tänne viimeksi keskiviikkona. Torstaina vietin urheilusta vapaan päivän - tai tuleehan mulla aina työpäivinä muutama kilsa kävelyä, mutta ei siis varsinaista urheilua viime torstaina. Perjantaina olikin töistä vapaapäivä, mutta laitettiin silti kello soittaan kuudelta ja puoli seiskalta oltiin jo salilla rehkimässä. Sitten aamupäivällä olin kampaajalla ja illalla laitettiin herkkuruokaa ja nautittiin sen kanssa myös viiniä.
Tänään oltiin lenkillä, muuten kävelyä, mutta 10 minsaa juoksua. Sitten tuossa alkuillasta olikin ihana vetää fleecepeitto korville ja nukahtaa hetkeksi.
Jännä tunne kun huomaa kropassaan pieniä muutoksia joita tää nyt 3 viikkoa kestänyt tehotreenaus on jo aiheuttanut. Mulla on ihan selvästi pikkuisen tullut vyötäröä esille, ja jotenkin esim. sohvalta noustessa :) tuntuu keskivartalossa olevan nousemista helpottavia lihaksia, joiden olemassaolosta en ennen tiennyt :) Siis mulle on kai muodostumassa selkälihaksia ja ehkä vatsalihaksiakin! Painossa ei ole vielä tapahtunut mitään ihmeitä, tänään lukema oli sata pilkku kuusi, ja päätin tavoitella ensi viikolla satasen alitusta!
Hassua muuten (tai oikeastaan ärsyttävää), että kun aamulla treenaa puoli kahdeksan aikoihin lähes tyhjällä salilla - jossa meitä treenaajia oli siis 3 kappaletta - joutuu jonottaan laitteelle! Siis kun mulla oli ohjelmassa tekemättä vain pyöräily 10 minuuttia, niin molemmat pyörät oli varattuna! Tästälähtien taidan jättää soudun viimeiseksi, jos onnistun pääsemään muille laitteille ajoissa, sillä en ole tainnut kertaakaan nähdä että molemmat soutulaitteet olisi varattuina (paitsi jos minä itse oon ollut toisella). No, varmaan huomenna salille osuu tyyppejä jotka on matkalla soutuveneellä Kiinaan...

perjantai 31. elokuuta 2012
Syyskuuta!
Torstaina kävin salilla kokeilemassa uuden ohjelmani laitteita, eilen sitten uudestaan ja tein ohjelman suunnilleen läpi. Tänään on ohjelmassa lenkki ja huomenna tavoitteena olisi sekä sali että lenkki.
Ja nyt sitten tuli tieto siitä töiden zumbastakin, että alkaa maanantaisin, eka kerta on viikon päästä. Meillä näyttää olevan se sama ohjaaja. Salin zumbaakin täytyy päästä kokeileen, siellä aloittaa kuulemma uusi ohjaaja, nimen perusteella joku latinomies! Jännää!
Mulla on nyt kintut vähän kipeinä eilisestä harjoittelusta, ei siinä muuten mitään kummaa ole, mutta mulla oli nyt uutena laitteena joku crosstrainer, ja se sivusuuntainen liike teki mun jalkaläskeille niin häijyä. Odotan kyllä että siitä olisi sitten jotain tuloksiakin, se oli niin erilaista mulle.
Mietin tässä sitä, kunka äkkiä sitä ihminen veltostuu sohvannurkkaan jos antaa itselleen luvan, ja kuinka äkkiä sitä sitten onkin intoa täyttä kun antaa itselleen määräyksen aloittaa harjoittelun. Ja kyllä sitä aikaa löytyy kuntoiluun, vaikka laiskana ollessaan kuvitteleekin ettei mitenkäänkerkiäiis käydä liikkumassa.
Painoni oli tänä aamuna 101,6, eli jonkin elokuussa tuli lisää. Mutta nyt se lähtee.....

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012
Tervehdys
Tänä aamuan satoi vettä, kun heräsin ja tuntui ihan syksyiseltä. Siitä tuli mieleeni, että kohta loma loppuu ja on taas aika palata ruotuun. Kesä on mennyt hissuksiin, melkein pelkästään kotona kokkailemassa kesäkuisen Sisilianmatkan inspiroimia herkkuja. Lenkillä on käyty pari kertaa viikossa, mutta vain pari kertaa koko kesänä on jaksettu yhtään juosta. Tietysti kävelylenkkikin on hyväksi, mutta kunto on silti varmasti rapistunut kesän aikana.
Paino oli eilen 100,6 kiloa, eli jonkin verran mulle on talven kuurin jälkeen tullut läskiä takaisin, mutta ei onneksi kaikki kumminkaan. Huolenaihe sen sijaan onkin siinä, että mulla on verenpaine nyt noussut jonkin verran, rupesin sitä taas mittailemaan kun päänsäryn jälkeen muistui mieleen, että siinä voisi olla syy. Onneksi mulla on jo varattuna aika elokuussa työterveystarkastukseen.
Sitten oon päättänyt että elokuun alusta alan taas käydä salilla, että liikuntaan tulee monipuolisuutta. Täytyy vaan nyt osata viime syksyä paremmin kuunnella omaa kroppaansa ja jäädä sairaana oikeesti lepäämään, ettei tauti pääse pitkittymään, niin kuin viime syksynä kävi.
Tämmöisiä mietteitä tällä kertaa. Alan taas päivittään tätä oikeesti. :) ...niin että kuulemisiin!

keskiviikko 29. helmikuuta 2012
Kuulumisia karkauspäivänä
En ole jaksanut kirjoitella tänne mitään moneen viikkoon, mutta kerron nyt pikaisesti kuulumiset. Helmikuun puolivälissä mulle iski influenssa uudestaan, ja tällä kertaa ihan kohtalaisen korkean kuumeen ja kovien särkyjen höystämänä. En edes muista kuinka kauan edellisestä kunnon kuumeesta on, varmaan parikymmentä vuotta. Ja sitten tietysti se yskä palasi - olinkin tuntenut itseni jo muutaman viikon lähes terveeksi.
Muutaman päivän sairastamisen ja kuumeen loppumisen jälkeen, hiihtoloman alussa päätettiin, että ei se tauti maaten parane, mieli vaan masentuu: pyntättiin paksusti vaatteita päälle ja lähdettiin lenkille tarpomaan välillä polvia myöten umpihangessa. Aikaa saatiin kulumaan kesällä muutamaa minuttia yli tuntiin menevään lenkkiin nyt kaksi tuntia, mutta kyllä olo koheni kummasti. Raikas ilma piristi mieltä ja kun ei rehkinyt vaan käveltiin rauhallisesti, niin ei siitä tosiaankaan haittaa ollut. Lenkkejä tulikin sitten loman puitteissa tehtyä 7 kertaa.
Muuten loma menikin pienen siivoilun ja pitkien päiväunien merkeissä - yksi ruokailun merkeissä tehty risteily sentään. Nautittiin laivassa 7 ruokalajin menu - ei siis mitään buffetin hässäkkää vaan simpukat, hummerit, häränlihat ja muut ihanan rauhallisesti pöytään tarjoiltuna erilaisine viineineen.
Ruuan jälkeen sitten pitää mainita painostakin jotain. Hitusen mulle tuli sen sairaaladieetin jälkeen takaisin, mutta selkeästi alle satasen olen pysynyt. Ja viime aikoina on tullut ihan joka päivä tehtyä vatsaliikkeitä ja eilen olin taas sairauden ja loman jälkeen ekaa kertaa zumbassa. Kylläpä se olikin taas kivaa, vaikka ensin ei olisi millään jaksanut mennä aloittamaan...
Niin ja onhan toi luontokin pitänyt huolen siitä että jotain liikunta on pakko harrastaa - lumitöitä on taas tänäkin talvena saanut tehdä ihan kiitettävästi. Sanoisin jopa että riittävästi, varsinkin kun ne kasat on jo niin korkeita, että mulle alkaa olla mahdotonta saada heitettyä lumia niin ylös :)

Tunnisteet:
lenkkeily,
lumityöt,
paino,
terveys/sairaus,
zumba
sunnuntai 5. helmikuuta 2012
Pakkasessa
Eilen olisi ollut aikaa muutaman välipäivän jälkeen mennä lenkille, mutta lintsattiin pakkasen takia. Oli varmaan eka kerta näinä lenkkelyvuosina kun oikeesti päätettiin kylmän takia jättää lenkki väliin. Eilen sovittiinsamalla että sunnuntaina mennään vaikka olis mikä keli. No, vähän ennen yhtä sitten lähdettiin kun ilma oli lämmennyt kahdeksaantoista pakkasasteeseen. Alkumatkasta tuntui kylmältä moninkertaisista vaatteista huolimatta, mutta aurinko paistoi ja muutenkin loppumatkasta oli jo lämpöisempää. Ihana tunne sitten kierretyn lenkin ja saunan jälkeen villasukat jalassa nauttia tilkka kuumaa glögiä.
Dieetin jälkeen paino nousi aika pian noin puolitoista kiloa, jossa olen nyt ollut - eli alle satasessa kumminkin. Ollaan me edelleen syöty kevyitä ruokia, mutta ei niin tiukasti enää. Ja perjantaina lopetettiin tipaton kausikin, eli viiniäkin tuli viikonlopun kunniaksi maisteltua.
Zumbaa on töissä ollut nyt kolme kertaa ja tykkään tosi paljon! Aion kyllä käydä siellä joka kerta jos vaan pääsen. Zumban ja lenkkeilyn lisäksi aloin tehdä kotona pientä jumppaa - vatsaliikkeitä, kyykkyjä, pienten käsipainojen nostelua ym. tyyliin edes jotain joka päivä. Näillä mennään nyt eteenpäin ja kesäksi olisi syytä tulla jonkin verran pienemmäksi ja kiinteämmäksi koska ihana Italia kutsuu kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen!

lauantai 28. tammikuuta 2012
Laihtumista ja muuta
Aika kuluu niin sukkelaan taas, etten ole muistanut kirjoittaa tänne mitään. Sairaaladieetin kaksiviikkoinen tuli eilen täyteen ja tänään siirryttiin normaaliin mutta silti kevennettyyn ruokailuun. Kylläpäs aamun luumu-kaurapuuro maistui hyvältä!
Ei se kahden viikon dieetti ihan 9 kiloa pudottanut niin kuin lupailtiin, mutta ihan kivasti kumminkin. Hassua oli että meillä molemmilla, mulla ja miehelläni putosi täsmälleen saman verran, 5,8 kiloa. Söimme täsmälleen samoin, mutta olemme siis ihan eri painoisia, (minä olen reilusti painavampi).
5,8 kiloa kahdessa viikossa oli kummiskin ihan hyvä ja mehän kevennettiin jo heti vuoden alusta alkaen. Muutos vuoden alusta näkyy taulukossa jonka laitan tähän seuraavaksi:
| mitat | pituus | paino | vyötärö | pallea | rinta | lantio | reisi | käsivarsi |
| 1.1.2012 | 163 | 104,7 | 109 | 116 | 121 | 130 | 76 | 41 |
| 28.1.2012 | 97,1 | 104 | 109 | 114 | 124 | 72 | 41 | |
| ero | 7,6 kg | 5 cm | 7 cm | 7 cm | 6 cm | 4 cm | 0cm |
Itsensä mittaaminen on pikkusen hankalaa, joten ei nuo mitat välttämättä ole ihan oikein, mutta suuntaa-antavia kumminkin. Parasta tuossa on tuo palleanympäryksen pieneneminen, tavoitehan olisi että sivultapäin katsottuna rinta olisi uloin kohta eikä mahaläskit ;) ja onhan painokin pudonnut 7,6 kiloa muutamassa viikossa. (Viime kesän katastrofaalisesta ennätyksestä on menty 9,3 kiloa alaspäin.) Ja se satasen alitus oli psykologisesti iso juttu!
Viime postauksessa vihjasin vähän siitä, etten ehkä olisi tähän uuteen zumbaan ihan tyytyväinen, mutta nyt vedän epäilyni takaisin. Toisella kerralla päästiin vissiin sen opettajan kanssa yhteisymmärrykseen, ja nyt se oli just niin kivaa kuin zumban pitääkin olla. Ja parasta oli sekin, kun hyppeli siellä omien duunikavereitten kanssa, eikä tuntenut oloansa yksinäiseksi eikä seinää päin tönityksi niin kuin siellä syksyn ryhmässä joskus kävi…
maanantai 23. tammikuuta 2012
Dieetillä
Dieettiä on nyt jatkunut toista viikkoa ja tänä aamuna painoni oli 98,1 kiloa. Eli 4,8 kiloa on tän kuurin aikana pudonnut.
Melkein joka päivä on käyty lenkilläkin, tänään jäi muiden kiireiden takia väliin ja huomenna on taas se Zumba! Se on kyllä niin kivaa - yhden kerran perusteella en sano täällä vielä mitään siitä että onko yhtä hyvä kuin se jossa kävin syksyllä :)

keskiviikko 18. tammikuuta 2012
Jihuuu!
Tänä aamuna vaaka näytti alle sataa, olen ainakin kolme vuotta pyörinyt sen yläpuolella! Tuntuu tosi mahtavalta.
Tänään on käyty lenkillä, aika raskasta tarpoa tuoreessa lumessa, jossa ei ole muut vielä menneet. Raskasta mutta tehokasta!. Kohta pitäisi lähteä kauppaan!

maanantai 16. tammikuuta 2012
Kilo päivässä
Nyt on noudatettu tätä dieettiä kaksi vuorokautta ja paino on tippunut 2,1 kiloa. Jos sama tahti jatkuu niin huomenna pääsisin vihdoin alle sataseen. Ihan hyvin tää on mennyt tähän asti, syödä on saanut aika paljonkin, ainoa mikä tuntuu negatiiviselta on se että kahvia ei saa kuin aamulla. Eilen tuli vähän vieroitusoireita, pieni päänsärky siis. Mutta kyllä kahvin vähyyteen tottuu muutamassa päivässä, joten eiköhän se siitä.
Kohta lähdetään taas lenkille tuonne kauniiseen pakkaspäivään. Mulla on onneksi just nyt tosi vähän töitä niin toi erikoinen ruokailusysteemikin onnistuu sen vuoksi nyt hyvin. Huomisen lounaana on porkkanoita, muna ja juustoa, nin ne on ihan kätevät ottaa töihin mukaan.
Ja huomenna alkaa se Zumba! Kivaa!

lauantai 14. tammikuuta 2012
Dieetti alkaa
Päätettiin kokeilla kerrankin tiukkaa dieettiä ja valittiin netistä löytyvistä versioista ns. Mehiläisen sairaaladieetti. Tänään sitten alettiin sen noudattaminen, saa nähdä mitä se vaikuttaa.
Aamulla heti herättyäni painoin 102,9 kiloa, minkä merkkasin tän dieetin alkupainoksi, yhdeksää kiloa kahdessa viikossa tällä luvataan. Jännä nähdä paljonko oikeasti lähtee.
Tänäänkin käytiin taas lenkilläkin, sama lenkki on nyt lumella paljon rankempi kuin kesäkelillä, mutta onneksi ei ole niin paljoa lunta kuin viime talvena, silloin upposin joskus ihan reisiä myöten, Se vasta rankkaa oli :)

sunnuntai 8. tammikuuta 2012
Lenkkeilyä
Tänä vuonna on kierretty meidän peruslenkki 5 kertaa. Yhtenä päivänä meno oli tosi takkuista, oli muutama sentti märkää ja pehmeää lunta ja jotenkin vaan kunto ihan nollissa. Tänään, pikkupakkasessa päästiin oikein reippaasti eteenpäin, oli hauskaa auringon paistaessa ja pakkaslumen narskuessa kenkien alla.
Neuloin itselleni 100% alpakkaisen paksun pipon ja kaulurin ja ne oli mulla päällä tänään ja ne on parhaat ikinä. Niin lämmintä ja pehmeää eikä kutita juuri ollenkaan. Mulla hikoilee pää lenkillä aina tosi paljon niin sen takia pipon laatu tosi tärkeää, pää ei saa kylmetä märkänä.
Niin ja sen verran olen saanut joulupöhöä pois, että painan nyt 101,5 eli 3,2 kiloa vähemmän kuin tammikuun eka päivä. (Nyt on kyllä nälkä mutta teen kohta illalliseksi meille salaattia.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Hyvää uutta vuotta!
Päätin että laitan tänne uudenvuodenlupauksia, vaikka en niistä muualla puhukaan. Tai, no lupauksia ja lupauksia - mutta jonkinlaisia kumminkin.
Loppuvuosi meni ihan läskiksi mun kuntoiluni ja laihdutukseni suhteen. Se sitkeä flunssa vaan esti treenaamisen ja sitten se kuntosali meni kiinni ja tuli joulunpyhät jolloin on niin helppo antaa itselleen lupa mässäillä herkuilla. Sillä tuloksella, että painan taas reilusti enemmän kuin silloin kun flunssa paheni ja treenaaminen piti lopettaa.
Nyt on tarkoitus pitää tipatonta ainakin viisi viikkoa ja keventää syömisiä ensin muuten ja sitten jossain vaiheessa ottaa parin viikon ns. sairaaladieetti. Jos tätä sattuu lukemaan joku jolla on kokemusta sellaisesta niin olisin kiitollinen kommenteista.
Sitten mä aion minimoida herkuttelun muutenkin. Totaalisesti en aio kieltäytyä mistään (paitsi alkoholista nyt tammikuussa) mutta mun vaan on opittava, että keksit, karkit, suklaa ja jäätelö vaan ei sovi mun kropalleni. Ainakaan päivittäin tai pussillinen kerrallaan :)
Liikunnan suhteen olen päättänyt, että käyn lenkillä ja sauvakävelyllä niin paljon kuin kerkiän ja zumbassa sitten kun se alkaa, ja lisäksi teen kotona jotain jumppaliikkeitä, ainakin vatsarutistuksia, punnerruksia ja muutamia muita. En lupaa jumpata kotona joka päivä, mutta ainakin sitten jos ei muuta liikuntaa tule k.o. päivälle.
Sitten päätin uudenvuoden ja uuden alun kunniaksi laittaa tänne näkyviin tän hetkiset strategiset mittani, jotka toivottavasti piankin ovat jo paljon pienempiä.
Tänään muuten käytiin jo vuoden ekalla lenkillä, tunti ja 20 minuuttia ja kiipeämistä kaatuneitten puiden yli ja ali.
Tässä siis nähtävissä koko kaamea totuus! Jos laihtuisin tänä vuonna keskimäärin sata grammaa päivässä, olisin vuoden päästä 68,2 kiloa! Siinäpä tavoitetta!
Näillä siis aloitetaan tämä uusi vuosi, toivon onnistumista omalle ja muidenkin projekteille ja hyville päätöksille!
Loppuvuosi meni ihan läskiksi mun kuntoiluni ja laihdutukseni suhteen. Se sitkeä flunssa vaan esti treenaamisen ja sitten se kuntosali meni kiinni ja tuli joulunpyhät jolloin on niin helppo antaa itselleen lupa mässäillä herkuilla. Sillä tuloksella, että painan taas reilusti enemmän kuin silloin kun flunssa paheni ja treenaaminen piti lopettaa.
Nyt on tarkoitus pitää tipatonta ainakin viisi viikkoa ja keventää syömisiä ensin muuten ja sitten jossain vaiheessa ottaa parin viikon ns. sairaaladieetti. Jos tätä sattuu lukemaan joku jolla on kokemusta sellaisesta niin olisin kiitollinen kommenteista.
Sitten mä aion minimoida herkuttelun muutenkin. Totaalisesti en aio kieltäytyä mistään (paitsi alkoholista nyt tammikuussa) mutta mun vaan on opittava, että keksit, karkit, suklaa ja jäätelö vaan ei sovi mun kropalleni. Ainakaan päivittäin tai pussillinen kerrallaan :)
Liikunnan suhteen olen päättänyt, että käyn lenkillä ja sauvakävelyllä niin paljon kuin kerkiän ja zumbassa sitten kun se alkaa, ja lisäksi teen kotona jotain jumppaliikkeitä, ainakin vatsarutistuksia, punnerruksia ja muutamia muita. En lupaa jumpata kotona joka päivä, mutta ainakin sitten jos ei muuta liikuntaa tule k.o. päivälle.
Sitten päätin uudenvuoden ja uuden alun kunniaksi laittaa tänne näkyviin tän hetkiset strategiset mittani, jotka toivottavasti piankin ovat jo paljon pienempiä.
Tänään muuten käytiin jo vuoden ekalla lenkillä, tunti ja 20 minuuttia ja kiipeämistä kaatuneitten puiden yli ja ali.
Mitat | pituus | paino | vyötärö | pallea | rinta | lantio | reisi | käsivarsi |
| 1.1.12 | 163 | 104,7 | 109 | 116 | 121 | 130 | 76 | 41 |
tiistai 15. marraskuuta 2011
Hiukan paranemaan päin
Tänään olin jo töissä pitkästä aikaa - oli tosi kivaa, vaikka tää tauti väsyttää mua ja yskin edelleen tosi paljon. Varsinkin kun mun ihkut oppilaat kertoi kuulumisiaan eikä niitä voinut olla nauramatta. Ja nauraminen aiheuttaa aina kamalan yskäpuuskan.
Liikunnasta sen sijaan annoin itse itselleni vielä muutaman päivän saikkua - työmatkakävelyt saa luvan riittää vielä muutaman päivän, ja itse asiassa niissäkin onihan tarpeeksi tällä kunnolla.
Mutta siitä olen iloinen, että ei sitä painoa olekaan pahemmin kertynyt lisää tässä sohvannurkassa, tänään töitten jälkeen olin 100,8, eli suunnilleen saman kuin pari viikkoa sitten.

maanantai 7. marraskuuta 2011
Sairastamista
Sain torstaina uusia lääkkeitä ja loppuviikon saikkua, mutta en mä oikeastaan sairastaan kerinnyt kuin torstaipäivän. Perjantaina olin menossa yhteen koulutukseen eri paikkakunnalle ja se oli niin mielenkiintoinen aihe että ei sitä voinut jättää väliin yskän takia (kun ei ole ollut kuumetta ollenkaan). Samalla reissulla tuli sitten vierailtua siskon ja vanhempieni luona koska olin lähipaikkakunnalla. Reissulla tuli käveltyä aika paljon - monta kilsaa perjantaina ja vähän lauantainakin. Sunnuntain olin sitten jo kotona, ja mieli teki ulos, joten kierrettiin hissuksiin se meidän lenkki. Samoin tänä aamuna kun mulla oli vapaapäivä ja olo huomattavasti parempi.
Tänään illalla oli sitten kimppatreenitkin pitkästä aikaa, mutta mun täytyi puolen tunnin jälkeen keskeyttää urakka - alkoi yskittää ihan kamalasti ja tuli muutenkin huono olo, niin lähdin sitten kotiin. Puntarilla kerkisin käydä ja se näytti 101,5, eli vajaan kilon vähemmän kuin edellinen virallinen punnitus. Kotona ilman vaatteita olen kilon kevyempi. Mutta sitkeästi se vaan pysyy sadan yläpuolella - täytyy vähän tsempata nyt - viikonloppuna on tiedossa herkuttelureissu, joka pari viikkoa sitten peruttiin...

maanantai 31. lokakuuta 2011
Jumppaa
Tänäänkään meillä ei ollut normaalia sali-kimppatreeniä, koska PT oli vieläkin kipeenä. Onhan mullakin vielä yskää ja antibioottikuuri kesken, mutta en malta olla menemättä, koska liikunnasta tulee kummiskin niin mukava olo. Niin, menin siis katsoon toiseen kertaan sen kolmen puolituntisen jumppasarjan, eli keppijumppa, vatsajumppa ja venyttely. No, meni ne ehkä pikkuisen paremmin ja koska otin allaeni kaksi mattoa, ei selkäänkään sattunut niin paljoa kuin viimeksi. Veikkaan että huomenna tuntuu vatsalihaksissa, ja se on hyvä juttu. ;)
Niin, tänään kiljahdin ilosta kun hyppäsin vaakalle, se näytti 99,9. Mutta sitten huomasin että se vaaka oli vähän vinossa, ja kun lattia ei ole niin suora niin sitten kun korjasin vaakan asentoa, niin se näyttikin 100,4. Mutta hyvä uutinen tämäkin oli, sillä olin syönyt lounaankin jo ennen sitä punnitusta. Eli alaspäin mennään, vaikka hitaasti!

maanantai 17. lokakuuta 2011
Salilla
Tänään taas tympäisi lähteä salille kimppatreeniin - tympäsi niin paljon että pakotin itseni salille jo etuajassa. Kerkisin huhkia puoli tuntia kuntopyörän, soutulaitteen ja juoksu(kävely)maton kanssa ennen kuin alettiin porukalla heilutella kahvakuulia. Sitten tehtiin vatsaliikkeitä, ja tällä kertaa oli semmoisia liikkeitä, että pystyin jotenkuten tekeen niitä, eli veikkaan että huomenna on kipeät mahalihakset. Loppujen lopuksi olin taas ihan tyytyväinen vaikka aloittaminen olikin hankalaa.
Punnituskin oli positiivinen kokemus, koska olin tasan kilon kevyempi kuin kaksi viikkoa sitten edellisessä punnituksessa. Eli mun virallinen painoni on nyt 102,4. Jos ottaa huomioon että olen syönyt hyvin ja aika paljonkin ja myös herkkuja, niin olen tosi tyytyväinen siihen, että suunta on kummiskin alaspäin, vaikka vauhti onkin hidasta.
Huomenna on taas vuorossa se pakollinen liikuntavapaa, koska ilta menee atk-koulutuksessa. Ja sitten onkin jo keskiviikko eli zumbapäivä.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011
Lenkkeilyä ja syömisiä
Tultiin juuri tunnin ja vartin lenkiltä. Oli ihana auringonpaiste ja paljon porukkaa polulla. Nyt on niin mukava olo suihkunraikkaana kotiasussa ja villasukat jalassa. Vähän vielä yskä vaivaa mutta en anna sen estää mua lähtemästä liikkeelle - mihinkään kaikkein kovimpiin revityksiin en vielä uskaltaudu, mutta pikku pätkä hölkkää kävelyn lomassa onnistuu kyllä.
Eilen mokasin: tehtiin hyvää ja terveellistä ruokaa ja sitten jälkiruokaakin. Vanhasta tottumuksesta otin mitään ajattelematta ison annoksen herkkua. Vasta siinä vaiheessa tajusin virheeni kun lautanen alkoi olla tyhjä. Siis totaalikieltäytyjäksi herkkujen suhteen mä en tule koskaan rupeamaan, mutta mun oikeesti piti ottaa vaan pikku annos jälkkäriä ja nautiskella se hitaasti. No, tästä voi vain ottaa opikseen. Kummiskin, vaikka tulikin syötyä enemmän kuin piti, näyttää vaaka nyt 100,8, eli ei ollenkaan paha kun kyse ei ole edes tyhjän mahan aamupainosta - päivän pääateria on vielä edessä, sitä aletaan kokkaamaan ihan kohta. Meillä syödään tänään poroa ja kasviksia. Nam.

lauantai 8. lokakuuta 2011
Treeniä ja arkiaskareita
Treenaaminen jatkuu vaikka nuha ja käheys ei meinaa hellittää.
Torstaina pidin vapaata liikunnasta, vaikka illan koulutus peruuuntuikin. Eilen käytiin normaalilla tunnin ja vartin lenkillä. Kun lähdettiin kotoa, aurinko paistoi iloisesti, ja tuul puhalsi aika kovaa. Puolenmatkan kohdalla alkoi ykskaks sataa, joten jäätiin hetkeksi istumaan sopivasti kohdalla olleeseen makkaranpaistolaavuun. Sitten jatkettiin taas matkaa, välillä paistoi ihanasti, valillä satoi ja sitten nähtiin ihan täydellinen sateenkaari.
Tänään kävin aamupäivällä pyörällä salilla, tein ohjelmani läpi ja poljin kotiin ja aloin siivoomaan. Mutta arvatkaas mitä: aamulla vaaka näytti 100,5!!!! Oon siitä ihan onnesssani! Jeeee!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)