sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Uusi vuosi taas

Onpas kulunut aikaa kun tänne viimeksi kirjoitin, ihan melkein vuosi. Tähän vuoteen on kuulunut monenlaista, on ollut kivoja asioita, urheilua ja italianmatkaa ja työ josta oikeasti tykkään. Mutta on ollut myös surua ja huolta, läheisen kuolema ja toisen vammautuminen liikenteessä, ja kiirettä ja omaakin sairautta. Mutta en niistä täällä sen enempää kerro, kunhan mainitsin hiljaisuuden syyksi - tämän blogin aihe on Maisa kuntoon ja siinä yritän pysyä.

Maisalle on tullut tän vuoden aikana monta kiloa painoa lisää huolimatta ahkerasta liikunnasta. :(

Olen käynyt säännöllisesti kuntosalilla ja lenkillä, syksyllä olin ihan himozumbaaja kaiken muun lisäksi, mutta siitä jouduin jalkakivun vuoksi luopumaan, hyppiminen ei lopulta enää sujunut tällä painolla ja virheasentoisella nilkalla. Sali ja lenkki on sen sijaan kivustakin huolimatta pysyneet ohjelmassa.

Painoa on tosiaan kertynyt lisää ihan kummasti, samoilla syömisillä ja liikunnasta huolimatta - varmaan joku aineenvaihduntahäiriö vaihteeksi tai sitten vaan se että kun tuo ikä on jo 54 v niin enää kroppa ei vaan kuluta samalla lailla.

joka tapauksessa painoni oli tänä aamuna hurjat 106,4 - eli nyt on oikeasti syytä tehdä jotain sille. Olin tuossa vähän painavampikin, mutta olkoon tämä nyt lähtölukema ja nyt aion kirjoitella tänne blogiinkin taas kuulumisia. Mutta nyt lähden lenkille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti