maanantai 21. marraskuuta 2011

Jumpassa

Tänään pääsin pitkästä aikaa meidän kimppajumppaan, jota PT:n johdolla on maanantaisin pidetty. Menin vähän aikasin salille ja kerkisin lämmitellä polkemalla puoli tuntia pyörää (aika hiljaista vauhtia ja matalalla sykkeellä). Kyllä mä edelleen yskin jumpatessani ja niistin yhtenään, mutta jumpan jälkeen oli jotenkin raikkaampi olo kuin pitkään aikaan. Ehkä mä tästä vielä paranen!

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Pakkaspäivä

Olen ollut koko viikon niin hissuksiin kuin työssäkäyvänä pystyy - ei siis mitään muuta kuin töihin ja takaisin ja illat sohvalla läppärin tai neulomuksen kanssa. Tänään sitten lähdettiin pakkaspäivän ja auringonpaisteen kunniaksi lenkille. Vauhti ei päätä huimannut ja aika monta nenäliinallista kerkisin tunnin ja kahdenkymmenen minuutin aikana niistää, mutta oli ihanaa olla ulkona kummiskin. Siis mä en ole vieläkään läheskään terve, vaikka kurkkukipu alkoi jo 1.10. Seuraavan lääkäriajan sain keskiviikkoaamulle, saa nähdä' sitten missä kunnossa silloin olen. Jumppaamiset on mennyt ihan penkin alle - huomenna aion kyllä salille mutta saa nähdä minkä yskäkohtauksen kuntopyörä saa aikaan....

tiistai 15. marraskuuta 2011

Hiukan paranemaan päin

Tänään olin jo töissä pitkästä aikaa - oli tosi kivaa, vaikka tää tauti väsyttää mua ja yskin edelleen tosi paljon. Varsinkin kun mun ihkut oppilaat kertoi kuulumisiaan eikä niitä voinut olla nauramatta. Ja nauraminen aiheuttaa aina kamalan yskäpuuskan.

Liikunnasta sen sijaan annoin itse itselleni vielä muutaman päivän saikkua - työmatkakävelyt saa luvan riittää vielä muutaman päivän, ja itse asiassa niissäkin onihan tarpeeksi tällä kunnolla.

Mutta siitä olen iloinen, että ei sitä painoa olekaan pahemmin kertynyt lisää tässä sohvannurkassa, tänään töitten jälkeen olin 100,8, eli suunnilleen saman kuin pari viikkoa sitten.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Edelleen sairaana

Ei ole tullut kirjoiteltua mitään tänne, koska olen viettänyt aikani sohvannurkassa enkä urheilemassa. Tiistaina olin tössä niin kipeä, että tilasin lääkärin keskiviikkoaamuksi ja hommasin sijaisen töihin. Arvasin että lääkäri kirjoittaa loppuviikon saikkua, niinkuin se kirjoittikin. Kävin verikokeissa ja röntgenissäkin ja tulos oli se, että mulla on vaan sitkeä virus -  ei mitään uusia lääkekuureja, vaan lepoa ja nenänhuuhtelua. Ostin lääkärin kehoituksesta semmoisen "sarvikuonon" jolla kaadetaan vettä sieraimeen (ja se vesi tulee toisesta sieraimesta ulos), ja kyllä sillä putsaaminen hiukan helpottaa oloa, mutta tosi kipeä olen kyllä edelleen. Onneksi mulla on maanantaisin vapaata, niin saan vielä yhden päivän levätä.

En ole viitsinyt käydä vaakallakaan maanantain jälkeen, varmaan painoni on vähän noussut kun olen vain nukkunut ja valunut sohvannurkassa. Huomenna on kyllä taas mentävä yrittään sinne salille - saa nähdä jaksanko tehdä mitään vieläkään. Harmittaa, koska tää tauti on kestänyt jo yli kuusi viikkoa ja mun kuntosalikorttikin menee tässä ihan hukkaan. Sen takia silloin taudin alkuvaiheessa varmaan rehkinkin liikaa, kun harmitti, että oli maksanut tyhjästä. Mutta eihän tälle mitään mahda, pitkään tää on kuulemma muillakin kestänyt...

Toivottavasti seuraavalla kerralla saisin kirjoittaa jo iloisempaan sävyyn!

maanantai 7. marraskuuta 2011

Sairastamista

Sain torstaina uusia lääkkeitä ja loppuviikon saikkua, mutta en mä oikeastaan sairastaan kerinnyt kuin torstaipäivän. Perjantaina olin menossa yhteen koulutukseen eri paikkakunnalle ja se oli niin mielenkiintoinen aihe että ei sitä voinut jättää väliin yskän takia (kun ei ole ollut kuumetta ollenkaan). Samalla reissulla tuli sitten vierailtua siskon ja vanhempieni luona koska olin lähipaikkakunnalla. Reissulla tuli käveltyä aika paljon - monta kilsaa perjantaina ja vähän lauantainakin. Sunnuntain olin sitten jo kotona, ja mieli teki ulos, joten kierrettiin hissuksiin se meidän lenkki. Samoin tänä aamuna kun mulla oli vapaapäivä ja olo huomattavasti parempi.

Tänään illalla oli sitten kimppatreenitkin pitkästä aikaa, mutta mun täytyi puolen tunnin jälkeen keskeyttää urakka - alkoi yskittää ihan kamalasti ja tuli muutenkin huono olo, niin lähdin sitten kotiin. Puntarilla kerkisin käydä ja se näytti 101,5, eli vajaan kilon vähemmän kuin edellinen virallinen punnitus. Kotona ilman vaatteita olen kilon kevyempi. Mutta sitkeästi se vaan pysyy sadan yläpuolella - täytyy vähän tsempata nyt - viikonloppuna on tiedossa herkuttelureissu, joka pari viikkoa sitten peruttiin...

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Takapakkia

Flunssa ei meinaa millään helpottaa - oikeastaan yskä senkun pahenee. Eilen jätin suosiolla urheilemisen väliin ja samoin tänään, vaikka olisi ollut zumbaa. Sniif! :(  Mutta mä yskin tänään koko päivän niin paljon, että tuli ihan huono olo ja tilasin huomisaamuksi uuden lääkäriajan.