Tänä vuonna on kierretty meidän peruslenkki 5 kertaa. Yhtenä päivänä meno oli tosi takkuista, oli muutama sentti märkää ja pehmeää lunta ja jotenkin vaan kunto ihan nollissa. Tänään, pikkupakkasessa päästiin oikein reippaasti eteenpäin, oli hauskaa auringon paistaessa ja pakkaslumen narskuessa kenkien alla.
Neuloin itselleni 100% alpakkaisen paksun pipon ja kaulurin ja ne oli mulla päällä tänään ja ne on parhaat ikinä. Niin lämmintä ja pehmeää eikä kutita juuri ollenkaan. Mulla hikoilee pää lenkillä aina tosi paljon niin sen takia pipon laatu tosi tärkeää, pää ei saa kylmetä märkänä.
Niin ja sen verran olen saanut joulupöhöä pois, että painan nyt 101,5 eli 3,2 kiloa vähemmän kuin tammikuun eka päivä. (Nyt on kyllä nälkä mutta teen kohta illalliseksi meille salaattia.
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Hyvää uutta vuotta!
Päätin että laitan tänne uudenvuodenlupauksia, vaikka en niistä muualla puhukaan. Tai, no lupauksia ja lupauksia - mutta jonkinlaisia kumminkin.
Loppuvuosi meni ihan läskiksi mun kuntoiluni ja laihdutukseni suhteen. Se sitkeä flunssa vaan esti treenaamisen ja sitten se kuntosali meni kiinni ja tuli joulunpyhät jolloin on niin helppo antaa itselleen lupa mässäillä herkuilla. Sillä tuloksella, että painan taas reilusti enemmän kuin silloin kun flunssa paheni ja treenaaminen piti lopettaa.
Nyt on tarkoitus pitää tipatonta ainakin viisi viikkoa ja keventää syömisiä ensin muuten ja sitten jossain vaiheessa ottaa parin viikon ns. sairaaladieetti. Jos tätä sattuu lukemaan joku jolla on kokemusta sellaisesta niin olisin kiitollinen kommenteista.
Sitten mä aion minimoida herkuttelun muutenkin. Totaalisesti en aio kieltäytyä mistään (paitsi alkoholista nyt tammikuussa) mutta mun vaan on opittava, että keksit, karkit, suklaa ja jäätelö vaan ei sovi mun kropalleni. Ainakaan päivittäin tai pussillinen kerrallaan :)
Liikunnan suhteen olen päättänyt, että käyn lenkillä ja sauvakävelyllä niin paljon kuin kerkiän ja zumbassa sitten kun se alkaa, ja lisäksi teen kotona jotain jumppaliikkeitä, ainakin vatsarutistuksia, punnerruksia ja muutamia muita. En lupaa jumpata kotona joka päivä, mutta ainakin sitten jos ei muuta liikuntaa tule k.o. päivälle.
Sitten päätin uudenvuoden ja uuden alun kunniaksi laittaa tänne näkyviin tän hetkiset strategiset mittani, jotka toivottavasti piankin ovat jo paljon pienempiä.
Tänään muuten käytiin jo vuoden ekalla lenkillä, tunti ja 20 minuuttia ja kiipeämistä kaatuneitten puiden yli ja ali.
Tässä siis nähtävissä koko kaamea totuus! Jos laihtuisin tänä vuonna keskimäärin sata grammaa päivässä, olisin vuoden päästä 68,2 kiloa! Siinäpä tavoitetta!
Näillä siis aloitetaan tämä uusi vuosi, toivon onnistumista omalle ja muidenkin projekteille ja hyville päätöksille!
Loppuvuosi meni ihan läskiksi mun kuntoiluni ja laihdutukseni suhteen. Se sitkeä flunssa vaan esti treenaamisen ja sitten se kuntosali meni kiinni ja tuli joulunpyhät jolloin on niin helppo antaa itselleen lupa mässäillä herkuilla. Sillä tuloksella, että painan taas reilusti enemmän kuin silloin kun flunssa paheni ja treenaaminen piti lopettaa.
Nyt on tarkoitus pitää tipatonta ainakin viisi viikkoa ja keventää syömisiä ensin muuten ja sitten jossain vaiheessa ottaa parin viikon ns. sairaaladieetti. Jos tätä sattuu lukemaan joku jolla on kokemusta sellaisesta niin olisin kiitollinen kommenteista.
Sitten mä aion minimoida herkuttelun muutenkin. Totaalisesti en aio kieltäytyä mistään (paitsi alkoholista nyt tammikuussa) mutta mun vaan on opittava, että keksit, karkit, suklaa ja jäätelö vaan ei sovi mun kropalleni. Ainakaan päivittäin tai pussillinen kerrallaan :)
Liikunnan suhteen olen päättänyt, että käyn lenkillä ja sauvakävelyllä niin paljon kuin kerkiän ja zumbassa sitten kun se alkaa, ja lisäksi teen kotona jotain jumppaliikkeitä, ainakin vatsarutistuksia, punnerruksia ja muutamia muita. En lupaa jumpata kotona joka päivä, mutta ainakin sitten jos ei muuta liikuntaa tule k.o. päivälle.
Sitten päätin uudenvuoden ja uuden alun kunniaksi laittaa tänne näkyviin tän hetkiset strategiset mittani, jotka toivottavasti piankin ovat jo paljon pienempiä.
Tänään muuten käytiin jo vuoden ekalla lenkillä, tunti ja 20 minuuttia ja kiipeämistä kaatuneitten puiden yli ja ali.
Mitat | pituus | paino | vyötärö | pallea | rinta | lantio | reisi | käsivarsi |
| 1.1.12 | 163 | 104,7 | 109 | 116 | 121 | 130 | 76 | 41 |
sunnuntai 25. joulukuuta 2011
Joulua!
Maisa täällä viettää rentoja joulunpyhiä - nytkin on maha täynnä ja tekisi mieli mennä päiväunille, mutta ei nukuta ihan tarpeeksi, joten notkun nojatuolissa läppäri syliä lämmittämässä.
Tänään tallustelin tunnin verran - kirkonkylän ympäri - kävelysauvojen kanssa, kun oli niin kiva ilma. Sitten rupeisikin sataan jäätävää tihkua, niin oli kiva palata kotiin, laittaa villasukat jalkaan ja nauttia kuumaa glögiä.
Eipä tässä muuta kuin rentoja Pyhiä!

sunnuntai 18. joulukuuta 2011
Sateessa
Tänään lähdettiin taas lenkille, vaikka satoikin vettä. Meillä on ollut tän vuoden tavoitteena, että sitä yhteistä luontolenkkiä (6,5kilsaa) tehdään tasan sata kertaa. Viime vuodenvaihteessa oltiin kierretty se 400 kertaa, ja päätettiin että sata vuodessa saa jatkossa riittää sitä reittiä. Tänään siis päätettiin lähteä tekemään pois se tän vuoden sadas, vaikka vettä satoikin.
Laitoin lenkkipuvun päälle vielä sadeviitan ja se olikin hyvä, koska sade senkun yltyi vaan kun oli päästy liikenteeseen. Sitten vähän alle puolessa matkassa joduttiin huomaamaan, että moottoritien alittava tunneli oli täynnä vettä - jos jalass aolisi ollut kumisaappaat, niin siitä olisi voinut yrittää, muta lenkkareilla ei mitään mahdollisuuksia. EI muuta kuin kiertää alikulun sijään lähimmän ylikulun kautta, mikä tekis en verran lisäämatkaa,e ttä lenkistä tuli sadannen kerran kunniaksi kahdeksan kilsaa pitkä.
Metsäosuudella oli kaksi niin vetistä kohtaa, että en olisi niistä yksin selvinnyt, ojan yli hyppääminen olisi ihan varmaan mennyt persiille, jos ei mieheni olisi ottanut musta kiinni ja pitänyt pystyssä. Ja kyllä mulla silti tossut kastui aika läpimäriksi, mutta kivaa oli kuitenkin.
Ai niin, edellisellä lenkillä, olikohan se perjantaina innostuin juoksemaan pienen spurtin, kun oli tasainen ja sula kohta maastossa. Juoksu lähti alulle ihan lentämällä, mutta aika äkkiä kyllä hyydyin kun keuhkot ei vaan pärjänneet. Joulunpyhien jälkeen meen taas lääkäriin kuulemaan koetuloksia olisin todella onnellinen jos tää räkätauti joskus loppuisi!

keskiviikko 14. joulukuuta 2011
Hiljaiseloa
Maisa täällä viettää hiljaista kautta - kuntosali meni remonttiin eikä sinne ole asiaa. Lenkillä käydään silloin tällöin, työmatkojen merkeissä kävelyä tulee kuitenkin melkein joka päivälle muutama kilometri - vähän vaihtelee aikataulujen mukaan, kun eri aikaan kuljen eri reittiä ja se vaikuttaa päivittäisen kävelyn kokonaismäärään. Mutta olen merkinyt liikuntani Heiaheiaan, se on hauska paikka pitää liikuntapäiväkirjaa.
Niin, enkä mä vieläkään ole terve, eilen olin taas kaiken maailman kokeissa, joiden tulokset saan vasta jouluin jälkeen.
Loppuvuosi mennään hissuksiin ja syömällä tavallisesit mutta (toivottavasti) kohtuullisesti mutta sitten vuoden alusta otetaan taas tipaton ja sen lisäksi meinattiin kokeilla tuikka parin viikon dieetti.
Niin, ja tammikuussa alkaa se zumba <3

torstai 8. joulukuuta 2011
Talvisäässä
Eilen käytiin taas lenkillä, taidan ehkä sittenkin alkaa parantua tästä taudista. Oli kiva kävellä pikkupakkasessa, muutaman sentin lumessa ja jäätyneellä lankkupolullakin, kun jalassa oli mun Icebug-nastakengät. Olen tarponut niillä jo kaksi talvea ja onneksi ne on edelleen ihan uuden veroisessa kunnossa.
Toinen iloinen uutinen oli se, että meidän töissä alkaa tammikuussa zumbatunnit! Innostuin niin, että sain kolleganikin ylipuhuttua sinne mukaan. Luulisin että ainakin alkuvuosi mennään ilman uutta kuntosalikorttia - lenkkejä, sauvakävelyä, zumbaa ja kotona vatsaliikkeitä niin eiköhän ne riitä vähäksi aikaa.

tiistai 6. joulukuuta 2011
Yskä jatkuu
Mulla on tää loppusyksy mennyt ihan penkin alle kuntoilun suhteen. Viime kirjoituksestani on kaksi viikkoa, ja tänä aikana olen käynyt kerran lenkillä ja eilen salilla. Yli kaksi kuukautta kestänyt yskä ja räkätauti ei vaan ole vieläkään ohi. Olen ollut välillä muutaman päivän saikullakin, mutta enimmäkseen olen kyllä jaksanut raahauta töihin ja takaisin, mutta mitään muuta ei ole voinut tehdä.
Eilen kävin taas lääkärissä ja kaikki verikokeet ym. näyttää ihan tervettä, mutta silti koko ajan yskä kutittää kurkkua ja nenä pitää niistää. Lääkärin mielestä mulla on vaan nyt tänä syksynä huono tuuri :(
Harmittaa tässä tosi paljon se, että maksoin alkusyksystä itseni kipeäksi siitä kuntosalin painonhallintakurssista, ja se on mennyt ihan hukkaan. En ole kyennyt käymään edes joka maanantain pakollisessa kimppajumpassa, puhumattakaan että olisin päässyt zumbaan tai jaksanut omin nokkineni treenailla. Kävelysauvatkin on saaneet homehtua eteisen nurkassa. Ja kaiken lsiäksi meidän sali vaihtaa yllättäen omistajaa ja laittaa remontin takia ovensa kiinni muutaman päivän päästä, eli sinne ei olekaan sitten asiaa, vaikka kortin piti olla voimassa loppuvuoden. Kiukuttaa kyllä oikeesti tää tilanne.
Enkä toisaankaan tiedä miten jatkan ensi vuoden puolella, meenkö sinne uusittuun saliiin vai meidän kylän toiseen saliin vai jumppaanko himassa, mutta en mä lopettaa aio. Saa nähdä sitten....

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)